Avainsanat

, , , , ,

Tampereen Komediateatteri on tullut tutuksi menneisyydessä, kun se aloitteli ensin Komediateatterin oppilaskouluna. Olin siellä oppilaana silloin itsekin. Se oli hienoa aikaa ja sitten toisaalta joku trauma siitä jäi, koska olen sittemmin, paria kesäteatterijuttua ja yhtä lastennäytelmää lukuun ottamatta, pysytellyt erossa Komediateatterista.

Nykyäänhän Komediateatterilla on lukuisia esityksiä vuodessa ja toimiva teatteriopisto. Tilat ovat mitä mainioimmat, portaiden punaiset matot nostavat edelleen veren maun suuhun.

Pukija oli ensimmäinen aikuisten teatterikappale, jonka näin Komediateatterilla sisätiloissa. Sain kunnian osallistua aiemmin päivällä Heikki Kinnusen kirjan julkistamistilaisuuteen. Tilaisuus oli kätevästi Komediateatterilla, jossa illalla saimme vielä nähdä Pukijan, jossa Kinnunen esittää melko itseriittoista tähteä, joka on omistanut elämänsä Shakespearen näytelmien esittämiselle. Tähdellä alkaa olla ikää ja muistikin tuntuu temppuilevan.

Kuva: Tampereen Komediateatteri / Peero Lakanen

Kuva: Tampereen Komediateatteri / Peero Lakanen

Juuri päivällä olen saanut kuulla Kinnusen itsensä kertomana näyttelemisen vaikeudesta ja siitä, että näytellään tarinaa sitten hyvin tai huonosti, se tehdään aina tietoisesti. Se pyörii mielessäni ensimmäisen näytöksen alussa, kun Kinnunen tähtenä saapuu lavalle ja vaan on. Tuijottaa ja on. Tähti on saanut aiemmin päivällä jonkinlaisen sairaus- tai hulluuskohtauksen tai sitten vain hakenut huomiota, ja joutunut sairaalaan. Yhtäkään näytöstä ei ole koskaan peruttu ja nyt onkin vain hetkistä kiinni, joudutaanko illan näytös perumaan ja joudutaan tai ei, niin mitä sitten tapahtuu.

Ola Tuominen näyttelee Pukijaa. Hän on kulkenut 16 vuotta Tähden mukana pitäen tästä huolen, pukien, meikaten, hoivaten. Uskollisena palvelijana vuodesta toiseen. Tuomisen hahmo on lempeä, mutta määrätietoinen. Hän pitää Tähden saamista lavalle kunnia-asianaan, mutta loppujen lopuksi tulee mietittyä, haluaako hän sitä Tähden vai itsensä tähden.

Ola Tuominen on loistonäyttelijä. Hänetkin, kuten Kinnusenkin, on tottunut näkemään koomisena hahmona. Tässäkin roolissa on koomisia piirteitä, mutta myös pieni pala silkkaa piinaa. Keskustelussa nuoren Annien (Linda Silvonen) kanssa hän on hyytävä ja jäätävä, sopisi mainiosti esittämään psykopaattia. Ja sitten taas, pim, mitä herttaisin ja ihastuttavin pukija on hän.

Kuva: Tampereen Komediateatteri / Peero Lakanen

Kuva: Tampereen Komediateatteri / Peero Lakanen

Ensimmäisen näytöksen ajan esitys tuntuu puuduttavalta. Katson seuralaistani aistien täysin hänen tuskansa, koska en itsekään ole, käyttäisinkö oikein kauhistuttavaa ilmausta, mukavuusalueeni keskiössä. Mutta sitten, yhtäkkiä kaikki muuttuu. Tilanne muuttuu, Tähti muuttuu, tarina muuttuu…

Väliajalla vielä joudun miettimään, että mihin tämä näytelmä voi mennä, mutta sitten se nimenomaan alkaa mennä. Alussa niin tahmealta ja epäkiinnostavalta tuntunut tarina saa uusia muotoja ja osoittautuu loppujen lopuksi aivan hyväksi.

Näytelmä on ehdottomasti Heikki Kinnusen ja Ola Tuomisen yhteistyön onnistunut lopputulos. Kinnusen Tähtdestäkin sukeutuu huomattavasti monipuolisempi, miltä alussa vaikuttaa. Alkuosa tuntuu näyttelemiseltä, toinen näytös elämiseltä. Heikki Kinnusen päivällä julkaistu kirja on näyttelijän elämäkerta. En voi olla miettimättä yhtymäkohtia illan näytelmän Tähteen, joka epätoivolla muistelmiaan yrittää saada aikaan. En siis sano, että Kinnun oikeassa elämässä olisi muistelmia epätoivolla yrittänyt aikaansaada, mutta ilman Kinnusen päiväistä haastattelua olisin katsonut näytelmää aivan toisin silmin. Valitettavasti muut näyttelijät jäävät vain statisteiksi, vaikka Sanna Majanlahden roolihenkilön kovasta herkkyydestä pidänkin. Lavastus on vaatimaton, mutta vallan riittävä.

Kuva: Tampereen Komediateatteri / Peero Lakanen

Kuva: Tampereen Komediateatteri / Peero Lakanen

Lopputulemana voin sanoa, että näytelmä oli parempi, mitä odotin. Ja ehkä alun tahmeus vielä siivitti lopun tuntumaan paremmalta, sujuvammalta ja hienommalta. Kiitän sekä Tammea että Kinnusta hienosta päivästä.

Kenen: Ronald Harwood
Mikä: Pukija (traaginen komedia)
Missä: Tampereen Komediateatteri, Lapintie 3, Tampellan alueen laidalla, Ensi-ilta 25.9.2015
Keitä siinä oli: Heikki Kinnunen, Ola Tuominen, Tuija Vuolle, Sanna Majanlahti, Esko Raipia, Panu Raipia ja Linda Silvonen
Kuka ohjasi: Mikko Viherjuuri
Tykkäsinkö: Toinen näytös oli oikein mainio, ensimmäinen puudutti, kokonaisuutena parempi kuin odotin.
Menisinkö uudestaan: Tuskin.