Olen heti alkuunsa pahoillani, siitähän on hyvä aloittaa. Pahoillani siitä, että arvostelusta tulee nimenomanna arvostelu, ei ylistys. Olisin suonut sen olevan huima ja kehuva.

Suhteeni kirjan kirjoittajiin, Riku Rantalaan ja Tuomas Milonoffiin eli Madventuresiin, alkoi väärällä jalalla. Niin sanoakseni. Tai ihan vain väärällä hetkellä. Ihan kamalan kauan aikaa sitten olin kuullut, että ihmiset katsoivat matkailuohjelmaa (WHAT??? Miksi? Niitä ei ehkä ollut kovin paljoa), jota vetivät jotkut aivan sekoboltsit kaverit. En osaa sanoa, oliko sarja uusi vai oliko se jo jatkunut kauan. Jokatapauksessa Madventures oli ilmiö jo silloin. Päätin katsoa ohjelman ja näin pätkän, joka on piirtynyt verkkokalvolleni. Riku Rantala oli tai ainakin näytti olevan jossain pöllyissä jossain viidakossa. Alkukantaista ja ennennäkemätöntä tai ei, taustaa tarkemmin tuntematta, näkemäni pätkä vaikutti huumeörvellykseltä ja mitä huumeisiin tulee, olen aina ollut ehävarmaanjopa liian tiukkis ja tuomitseva.

Ei mielikuvaa saa yhden kerran perusteella muodostaa, mutta siitä se vain muodostui ja siksi jäi Madventuresit meikäläiseltä kokonaan kokematta.

Ja älkäät ymmärtäköt tet väärin. Ei ole kyse siitä, etten pitäisi tyypeistä. Arvostan suuresti asioita, joita he tekevät. Seuraavan kerran aloin kiinnostua, kun rupesivat Docventures-nimikkeellä laatudokumentteja telkkarissa näyttämään. Hienosti valittuja, kiinnostavaia ja pysäyttäviä dokumentteja. Ja mitä vielä: ILMIÖITÄ. Aikamoisella rytinällä tuli lanseerattua hillitön ilmiö nimeltä lihaton lokakuu. Viime syksynä sitä vietettiin jo kolmannen kerran, mutta ensimmäinen kerta jo oli menestys ja sai monet varmasti paremmin ajattelemaan, mitä suuhunsa laittavat. Oli myös liity kirkkoon kampanja, jossa sai liittyä kirkkoon kuin kirkkoon. Hieno idea sekin. Mikä oli toteutuneiden liittymisten määrä, en tiedä, mutta ajatus oli makea sekin.

Ja sitten vielä pakolaistulvan Suomeen tulon alkumetreillä Madventures-kaverit olivat kovaa vauhtia perustamassa hienoa Startup Refugees -kampanjaa.

Näiden toinen toistaan komeampien tempausten vuoksi olin innoissani, kun huomasin Mad Succes – Seikkailija self-help -oppaan ilmestyneen. Kirja on värikkäine kansineen ja monipuolisine sisuksineen herkullisen näköinen. Sitä on ihana selailla, koska siellä on vähän kaikkea. On menestyksen askelia, on Mad cookie -vinkkejä, asiantuntijalausuntoja, kuvia, lainauksia ja ja ja ja ja… Kaikkea on. Niin, että lukiessa kirja alkaa vaikuttaa levottomalta. Se on moniajoa kirjan muodossa; kuin surffaisi yhtäaikaa koneela, mobiilissa, tabletilla ja surffilaudalla kuunnellen uutisia ja lueskellen aforismikirjaa. Läkähtyy.

Harmikseni kirjan funktio jää minulle hieman etäiseksi. Koko sisältö rakentuu seitsemän kuoleman synnin, eli kuumotuksen, kuten asia kirjassa ilmaistaan, ympärille. Kiinnostavimpia juttuja ovat reissukertomukset, mutta koska en tunne tyyppejä hyvin, en osaa suhtautua siihen tuttavalliseen tapaan, jolla he minua sndin stadin kielellä opastavat elämään. Kieli on kirjoitetuksi aivan liian rentoa, minulle siis. On sanoja, joita en syystä tai toisesta kestä, yksi on ”kuumottaa”, ja jos jaksaisin, laskisin, montako kertaa se kirjassa esiintyy. Se on meinaan monta.

Muutenkin tekstiä olisi voinut tiivistää. Ehkä osa kyllästymisestä johtui puutumisesta lyhyen asian pitkään venyttämiseen ja vaikeaan kieleen (jossa kyllä taustalla koko ajan kuului Madventureiden paatoksellinen ääni).

     Taipaleellamme olemme tavanneet aika helvetin monta ihmisyksilöä, joille kohtuuttomuudesta on kasvanut apina selkään. Eikä mikä tahansa apina, vaan perkeleellinen, pirivietereiltä liikekielensä omaksunut 250-kiloinen maanisesti runkkaava oranki, joka vasemmalla käsivarrellaan nappaa kohtuuttomuuteen sortuneen uhrinsa hapetusniskalenkkiin.

Kirja sisältää elämänohjeita niin laihdutukseen kuin vihanhallintaankin ja tutustuttaa lukijan ihmisen sisällä visvaa ja peräloroa erittävään kyltymättömyyteen. Ronski kieli aiheuttaa minussa jonkinmoista ahdistuneisuutta. Vaikka luen avoimin mielin, en oikein saa kiinni mistään. En väitä, että se olisi kirjan syy, syy voi olla yhtä hyvin vastaanottajassakin. En osaa lukea sitä. En tiedä, tuleeko se lukea kannesta kanteen vai palata joskus johonkin aihepiiriin hakemaan neuvoa kulloiseenkin pulmaan.

On kirjassa ulkonäkönsä lisäksi toki paljon muutakin hyvää. On oivallus siitä, että vihan takana asuu pelko. Kyllä, pelko tekee vihaiseksi ja vihan taakse on helppo piiloutua. On rentoutusohjeita ja muistutuksia siitä, että välillä olisi syytä heittää kännykällä vesilintua ja olla vaan. Tuijottaa. Antaa kaiken olla.

Tahdon siis sanoa, että kirja voi olla hyvä. Ainakin näyttää, että sitä on tehty ajatuksella. Siihen on haluttu paljon kaikkea. Kappaleet ovat pitkiä ja aiheita lähestytään useammasta näkökulmasta, joku kuitenkin vaivaa. Tuntuu, että jos pari kaveria, joilla kyllä varmasti on aivan valtava elämänkokemus ja taitoa yhtä sun toistakin, pystyvät hallitsemaan kaikki elämän osa-alueet niin hyvin, että voivat antaa niihin muille ohjeita, he ovat aika velhoja.

Eli siis, kirja on varmasti hyvä, mutta valitettavasti se ei ollut sitä minulle. Olisin niin kovasti halunnut tykätä. Ja kaikesta huolimatta, vaikken ollut kirjan kohderyhmää, pidän itse kirjoittajia suuressa arvossa ja toivon heille ja heidän mahtaville projekteilleen kaikkea hyvää!

Kirjailija: Tuomas Milonoff ja Riku Rantala
Kirja: Mad success – seikkailijan self-help
Alkuperäinen teos: –
Suomentaja: –
Kustantaja: Johnny Kniga
ISBN: 978-951-0-41359-3
Sivuja: 295
Mistä: Arvostelukappale kustantajalta.
Kestäisikö toisen lukemisen: Ei ainakaan tällä erää.
Haluaisinko nähdä tästä elokuvan: Tästä voisi ehkä tehdä keskusteluohjelman, elokuvaa ei. Mutta itsepä kysyin.
Montako tähteä: **