Avainsanat
Vuosi vaihtui kuukausi sitten, joten viimeistään nyt on aika tehdä kevennys. Kelle on, kelle ei, mulle on.
Talvi on uuniruokain aikaa ja tänään tuli testattua vähälihaista, paljovihanniksikasta uunivuokaa. Reseptistä riittää viiteen nippanappa alle 200 kalorin annokseen.
Ja se resepti menee näin:
Kuori ja pilko suupalan kokoisiksi paloiksi sekä laakeaan vuokaan laita NOIN
300 g porkkanaa (=muutama)
300 g lanttua (=jotain puolikas)
200 g palsternakkaa (=noin yksi aika iso)
200 g maa-artisokkaa (=ehkä viisi)
250 g sipulia (=pari-kolme)
20 g valkosipulia (=noin 6 kynttä)
200 g herkkusieniä (=paketillinen tuoreita)
Suolaa sekä pippuroi sopivasti ja sekoita kaikki keskenään.
Paista pannulla pienessä määrässä oliiviöljyä tai muuta mieluista rasvaa (5 g eli teelusikallinen riittää mainiosti)
400 g broilerin jauhelihaa (=yksi paketillinen)
ja mausta se voimakkaasti. Suolaa ja pippuria tottakai, mutta lisäksi vaikka savupaprikajauhetta, valkosipulijauhetta ja kuivayrttejä kuten salviaa ja basilikaa.
Levitä paistettu jauheliha vihannesten päälle ja ja lurauta pohjalle noin 2,5 dl liha- tai kasvislientä (tein fondista). Peitä vuoka foliolla tai kannella.
Uunissa voi muhia 180 asteessa noin 1,5 tuntia.
Yhdessä ainesten mukaisessa vuoassa on kaloreita alle 1000 ja viidesosa (alle 200 kcal) siitä on varsin runsas.
Aika hyvä, etten sanois.