Vaikutti vuosien jälkeen aika makealta, kun kaveri laittoi ihan oikean elpee-levyn soimaan. Siinä oli fiilinkiä. Isäni, vannoutunut musamies, on hänkin ryhtynyt kuuntelemaan jälleen levyjä. Joulun alla, kuinkas sattuikaan, julkaisi Ruotsin lahja maailmalle eli Kent koko tuotantonsa vinyyleinä. Myäs Adelen uusinta myyntiin joulumarkkinoilla niin rivakkaan tahtiin, että taisivat päästä jossain vaiheessa maastamme loppumaan.
Pitihän siihen buumiin lähteä mukaan. Nyt digitaalisen nettiradiosysteemin tilalla on 30 vuotta vanha B&O:n levysoitin radiolla höystettynä. Kävin männäviikolla tekemässä isäni vinyylihyllyssä löytöjä. Siellähän ovat kaikki minunkin vanhat levyni. Omia kokoelmiani selatessani ihmettelin, että on niiden levyjen hankkija ollut sekaisin. Tai ainakin hänellä on ollut todella outo musiikkimaku. Jotkut levyjen kannet synnyttivät sellaisen muisto- ja tunnelmaryöpyn, että päässä heitti.
Muutama lähti pikavilkaisulla mukaankin, etsintöjä tulee jatkaa tuonnempana.