Avainsanat

, , , , ,

Vähän parempi ateria syntyy älyttömän helposti, kun on sattunut hankkimaan vuosia sitten hulluilta päiviltä silöttyjä ankankoipia (kun halvalla sai) ja pakkaseen Apetitin perunamuusinappuloita.

Säilöttyjä ankankoipia ja pakastemuusinappuloita.

Säilöttyjä ankankoipia ja pakastemuusinappuloita.

Koko ateria on valmis parissakymmenessä minuttissa ja jos perunamuusia tekee kaksi kipollista, ruokaa riittää ainakin viidelle. Hyvähän vihannestakin olisi laittaa edes väriksi, nyt ei sattunut löytymään.

Muusi tulee mikrossa vajaassa kymmenessä minuutissa. Purkki laitetaan kannettomana mikroon ja joukkoon lisätään vettä tai maitoa.

Ankankoivet on säilötty ankanrasvaan, josta ne on pienen ällöä kaivaa ja kuivata. Pannulle kaksi lusikallista ankanrasvaa ja koiveti siihen alle 10 minuutiksi ruskettumaan.

Koivet ruskettumassa.

Koivet ruskettumassa.

Muusin ja koipien valmistueesa ehtii tehdä pienen salaatin tai lämmittää vihannekset (jos on).

Yksinkertainen on kaunista. Herkullinen ateria kahdella ruoka-aineella.

Yksinkertainen on kaunista. Herkullinen ateria kahdella ruoka-aineella.

Perheeni kammoksui ajatusta säilötyistä koivista, mutta söi mitä suurimmalla innolla. Ennakkoluulo selätetty!