Avainsanat

, , , , , , ,

Ravintolatarjonta Menorcalla ei kahden viikon kokemuksella ollut erityisen laadukas. Oli vaikea löytää ravintolaa, jossa voisi kokea kulinaristisia elämyksiä. Turistirysissä tarjotaan tietysti arvokasta rysäruokaa, mutta saisihan se silti hyvää olla. Espanjan, johon Menorca kuuluu, erottaa Kreikasta se, että Kreikassa vaikka menisi kuinka kuppaiseen pieneen ravintolapahaseen, saa sieltä aina hyvää ruokaa.

Es Mercadal on ihastuttava pieni kylä saaren päätien (Me-1) ja Fornellsiin menevän tien (Me-15) risteyksessä. Siellä järjestetään kerran viikossa (ainakin kesällä 2015) käsityöläismarkkinat ja voi, ne ovat paljon aidommat ja ihanammat, kuin vaikka Ciutadellan vastaavat. Hyvä meininki eikä turisteja nimeksikään.

Es Mercadalin iltamarkkinat kuhisevat elämää ja kohtuuhintaista hankittavaa.

Es Mercadalin iltamarkkinat kuhisevat elämää ja kohtuuhintaista hankittavaa.

Pääkadun varrella on kadulle levittäytyvä The Tapas Gastro Bar, jonka tearssi on markkinailtana aivan täynnä. Saamme kuitenkin pöydän viidelle. Tilaamisessa ja ruoan tulemisessa kestää vähän, mutta mikäs siinä markkinameininkejä katsellessa.

Sisätilojakin on, mutta kesällä kaikki istuvat pihalla.

Sisätilojakin on, mutta kesällä kaikki istuvat pihalla.

The Tapas Gastro Bar levittäytyy autotielle asti.

The Tapas Gastro Bar levittäytyy autotielle asti.

Valitsemme kahdelle aikuiselle liha- ja juustolautaset ja yhdelle aikuiselle pizzan. Lapsi saa paneroituja kanafileitä. Tilaamme vielä lisäksi patatas bravas ja isoja katkarapuja. Liha- ja juustolautaset ovat järisyttävän kokoiset ja ruokaa on suorastaan liikaa. Ja se kaikki on niin, niin hyvää. Parasta Menorcalla.

Aika hauska yksityiskohta menussa: "from alla types of chemicals". Jäi se salaatti tilaamatta.

Aika hauska yksityiskohta orgaasinessa salaatissa: ”from alla types of chemicals”.

Lihalautanen.

Lihalautanen.

Juustolautanen.

Juustolautanen. Mikään lautanen, vaan suuri levy.

Mehevä pizza.

Mehevä pizza.

Kanakori.

Kanakori.

Patatas bravas aidoimmillaan.

Patatas bravas aidoimmillaan.

Ihanat katkaravut.

Ihanat katkaravut.

Kuitti kaikesta siitä määrästä. Ei paha. Ei paha ollenkaan.

Kuitti kaikesta siitä määrästä. Ei paha. Ei paha ollenkaan.

Trip Advisorin arvostelut tästä linkistä.

Ravintola: The Tapas Gastro Bar
Missä: Carrer Major 8, Es Mercadal, Menorca
Vinkki: Jos tilaat juust- ja lihalautasen kahdelle, älä tilaa muuta! Ne ovat valtavia.
Palvelu: Ihan hyvää.
Tykkäsinkö: Menorcan ravintoloista eniten.
Oliko kallis: Ei missään määrin. Suorastaan halpa.
Menisinkö uudestaan: Jos menen uudestaan Menorcalle, The Tapas Gastro Bar on must-kohde.
Montako tähteä (1-5) kokonaisuudelle: 5
Seuralaisen tähdet kokonaisuudelle: Hän ei muista enää. Hän otti tapasbaarissa pizzan, eikä siis päässyt aivan ytimeen. ”Varmaan ihan kiva”, oli kommentti.