Sain luettavakseni Inga Röningin kirjan Hippiäinen. Siinäpä kirja, jota en olisi itse tullut valinneeksi. Kansi on kiva, samoin nimi, mutta itse tarina – raskausromaani – ei oikein ajatuksena innostanut.

Lukuisien käännöskirjojen lukemisen jälkeen olen nyt innostunut kotimaisesta kirjallisuudesta, joten otin haasteen vastaan myös Hippiäisen kohdalla oikeastaan ihan vain siksi, koska se on kotimainen. Tätä asiaa pohdin jo Taivaslaulu -kirjaa koskevassa arvostelussani.

Kirja kertoo Kreetasta ja Mikosta, jotka yhtäkkiä vähän vahingossa huomaavat odottavansa lasta. Selviää kuitenkin, että ehkäisystä on luovuttu joku aika sitten ja päätetty, että tulee, jos on tullakseen. Minähän en kaikkea ymmärrä, mutta vaikea on ymmärtää sitä, miten joku tieten tahtoen raskaaksi haluava yllättyy, kun onkin raskaana. Niin tai näin, ehkä niin sitten käy.

Raskauden lisäksi käsitellään pariskunnan suhteita sukulaisiinsa ja muutamiin ystäviin ja ystäväpariskuntiin. Kreetan isä asuu uuden vaimonsa kanssa Ameriikassa ja heidän välinsä ovat jokseenkin tulehtuneet. Yksi ystäväpariskunta odottaa myös lasta monen epäonnistuneen yrityksen jälkeen. Yksi ystävä tappelee lapsistaan ex-miehensä kanssa.

Meinasin tähän heittää, että 409 sivua on täytetty tehokkaasti, mutta sehän olisi ollut vain helppo kappaleenaloituslause. Ei ole käytetty tehokkaasti 409 sivua. Kauan aikaa ihmettelin, miksi lukeminen tuntuu jotenkin vaivaannuttavalta. Jokainen luku alkaa enemmän tai vähemmän nolostuttavalla infolla raskauden kulusta.

     RASKAUDEN KESTO: 28. viikko
     PAINO: Keskiraskaan valaan verran (tarkempien tietojen antaminen katsotaan yksityisyyttä loukkavaksi).
     HIPPIÄINEN: 32 cm, n. 1000 g, Hippiäinen avaa silmänsä ekaa kertaa, luin, hui. Se on niin lahjakas, tuo meidän jälkeläisemme.

Aargh, voi myötähäpeän määrää. On vähän huonoa, jos yksin lukiessa nolottaa kirjailijan puolesta. Yhtäkkiä yli sata sivua vaivaantuneena luettuani ymmärsin, mistä vaivaantuneisuuteni johtui. Tuntui, kuin olisin lukenut jotain nuorisokirjaa. Kieli oli sellaista hehhe heh rentoa nyt mää vähän höpsöttelen -tekstiä.

     Naapuri hyppäsi juuri autoonsa, kun viuhahdin pihalle. Mihin se ennen neljää menee, aamuyöstä? Piipaapiipaa istuin volkkariin, ajoin apteekkiin ja takaisin kotiin.
     Testi poltti apteekin muovipussissa. Säntäsin sisälle, en enää gepardin lailla. Matka ulko-ovelta vessaan oli kolme kilometriä pitkä, ja viisi minuuttia pissatipan jälkeen ne vasta pitkiltä tuntuivatkin.

Ihan oikeesti hei, jos kahteen peräkkäiseen kappaleeseen mahtuvat sanat ”viuhahdin”, ”piipaapiipaa” ja ”gepardin lailla”, kyse ei mitenkään voi olla vakavasti otettavasta aikuisten kirjasta.

Joko siihen loppupuolella oli tottunut, tai sitten kertoja Kreeta oli kypsynyt ja aikuistunut tai kirjailija jotain, mutta loppu oli helpommin luettavissa. En ollut lukenut kirjan takakantta ennen kuin ryhdyin tahkoamaan kirjaa läpi. Teen nykyään usein niin. Kaupassa kyllä luen takakansia, mutta en ennen aloittamista. Joskus nimittäin huomasin, että takakansi johti harhaan. Olisiko ollut Donna Tarttin Jumalat juhlivat öisin -kirjassa… Kirjan lukemisen jälkeen takakansi on hauskaa lukea. Niinkuin nytkin. Ja kas, se selitti sen nuorisokirjamaisuuden:

Kun oman perheeni lapsiluku on jo täynnä, ei ihan kauheasti jaksa innostua seikkaperäisestä odotuskirjasta. Tokihan siinä on yhtymäkohtia omiin perheenlaajenemisenodotteluhetkiin, mutta jotenkin ei jaksanut innostaa. Luin sen kuitenkin. Se voisi kyllä olla kiva jollekin samassa tilanteessa olevalle, ehkä? Tai raskautta vasta suunnittelevalle. Ei kirja huono ollut, se ei vain ollut hyvä minulle.

Kirjailija: Inga Röning
Kirja: Hippiäinen
Alkuperäinen teos: –
Kustantaja: Kustannusosakeyhtiö Tammi
ISBN: 978-951-31-8528-2
Sivuja: 409
Kestäisikö toisen lukemisen: No minä en jaksaisi, joku toinen saa lukea.
Montako tähteä:  ***-