Avainsanat

, , , ,

Teatterisyksy alkoi maukkaissa merkeissä kun ennen TTT:llä kantaesitettyä Taivaslaulua menimme tuttuun tapaan Työviksen Klubin alakerran ravintolaan. Vähän oli suru silmässä, kun emme päässeet perinteiselle Natalien leivälle, kun paikalla on avannut elokuussa 2015 maalaishenkinen teatteriraintola Ravitsemisliike Aisti. Mutta.

Sisään astuessa maisema oli tuttu. Ovella meitä vastaanotti naulakko ja tuttu naulakkokaappi. Raskaahko venäläishenkinen sisustus oli muuttunut vaaleammaksi, raikkaan maalaismaiseksi. Katto oli kuitenkin entisensä, mikä toisaalta muistutti kivasti vanhasta, mutta olisi voinut uusiutua sekin. Vaikutti, että remontti on tehty melko edullisesti ja nopeasti. Pöydätkin olivat aikalailla samoissa asemissa kuin ennenkin. Eikä siinä mitään, mutta olisin kaivannut ihan selvää pesäeroa Nataliehen, nyt kun ei sitä kerran enää ole.

Ravitsemisliike Aistin maalaishenkinen kattaus.

Ravitsemisliike Aistin maalaishenkinen kattaus.

Pienessä määrin oli kiirus teatteriin, mutta ehdimme kuin ehdimmekin tilata. Tuntui, että ruoan tulossa kesti kauan (suhteessa kiireeseemme), mutta niin se on, että aina ruokaa kauan odottaa (tai kotiolosuhteissa tekee) ja sitten sen syö kymmenessä minuutissa. Oikein kun naatiskelee, saattaa mennä kaksikintoista. Minuuttia.

Menu.

Menu.

Sitten tuli ruoka. Taivahan vallat!!! Kyllä oli herkullista se. Emme voineet vetää pitkällä kaavalla, vaan jouduimme tyytymään pääruokiin. Natalien leipää muistellen päätyi seuralainen 18 euron Astetta parempaan woikkariin, johon luvattiin savustettua ylikypsää härän entrecôtea, briossia, tryffelikreemiä ja maalaislohkoperunoita. Minä itse valitsin samaisella 18 eurolla paahdettua porsaankylkeä kukkakaalin ja tumman tyrnikastikkeen kera. Härkä oli muutamana reiluna siivuna, koostumukseltaan murean lohkeavan suussa sulavaa, maultaan ihanan savuista, vaikkakain suolaista. Seuralainen ei ollut niin briossin perään, mutta minusta se maistui ihanalta, hieman makealta. Ja possunkylki, oih, siinä oli runsaasti rasvaa ja se olisi ollut seuralaiselleni kauhistus, mutta minulle se oli kuin nenä päähän, nyrkki silmään, telkkä pönttöön, muumi laaksoon, inkkari kanoottiin, puukko tuppeen ja piste iin päälle. Se oli mehevää ja ihanaa olematta kuitenkaan ällölöllön rasvaista.

Paahdettua porsaankylkeä, kukkakaalia ja tummaa tyrnikastiketta.

Paahdettua porsaankylkeä, kukkakaalia ja tummaa tyrnikastiketta.

Astetta parempi woikkari, jossa savustettua ylikypsää härän entrecôtea, briossia, tryffelikreemiä ja maalaislohkoperunoita.

Astetta parempi woikkari, jossa savustettua ylikypsää härän entrecôtea, briossia, tryffelikreemiä ja maalaislohkoperunoita.

Edellämainitut ovat vallan omia aistimuksiani. Minulle nyt vasta selvisi, ettei seuralainen ollutkaan yhtään niin häikäistynyt Aistista kuin minä. Kyllä hänkin siitä ja ruoasta piti, muttei ollut niin onnessa kuin minä olin. Hän kuulemma antoi minun nauttia rauhassa. Ja siinäpä muuten onkin hyvä pointti. On kilttiä antaa toisen nauttia ja ihastella, koska kyllä toisen tunnelma toiseenkin tarttuu. Söinkö onnellisuuspillereitä, oliko minulla huutava nälkä vai osasinko vain valita itselleni oikean annoksen? Niin tai näin, yhteinen elämys voi olla sen kokijoille erilainen. Hyvä kuitenkin, että molemmat saavat elää oman elämyksensä.

Ikävä tulee Natalieta, jossa on tullut istuttua iltaa ja päivää vuosien varrella lukuisia kertoja joskus syöden, joskus juoden ja joskus vähän vain seuroissa hengaillen. Mutta oli kai ihana Riitta Mäkelä jo aika päästää iltahommista pois Ikaalisiin Ravintola Ryytiä pyörittämään. Ajat muuttu ja lapset kasvaa. Vanhan tilalle tulee uutta. Ensimmäisen käynnin jälkeen toivotan ilolla Ravitsemisliike Aistin tervetulleeksi Tampereen ravintolakentälle. Toivon, että teatteriväki löytää Aistin ja voisi sinne muutenkin eksyä kuin ennen teatterireissua. Minun käyntini ei taatusti jäänyt viimeiseksi!

Ravintola: Ravitsemisliike Aisti
Missä: Hallituskatu 19, TTT:n nurkan takana, Tampere
Vinkki: Mainio paikka ruokailulle ennen teatteria.
Palvelu: Aivan mukavaa. Hyvää teatteri-iltaakin muistettiin toivottaa.
Tykkäsinkö: Tykkäsin. Sisustukseen vielä pientä viilausta, mutta menee se noinkin. Ruoka mitä maiiointa!
Oliko kallis: Ei tokikaan. Jotain reilun kympin teatteriinmenoruokaa kaipaisi, mutta alkuruoissa näkyi kaksi hintaa… kenties toinen niistä on hieman isommalle annokselle.
Menisinkö uudestaan: Menenkin!
Montako tähteä (1-5) ruoalle: 4,5
Seuralaisen tähdet ruoalle: 3,5