Vietettyämme aamulla pitkähkön aamiaishetken Vanhassa Kauppahallissa, olimme varsin kylläisiä, mutta kaipasimme jotain pientä ennen illan Ravintola Lyon -elämystä. Tarjonta Hotelli Glo Artin naapurustossa Lönnrotinkadulla oli kiitettävä ja kaavailimme annoksen jakoa kahteen joko thaimaalaisessa tai nepalilaisessa. Voiton vei kuitenkin aivan vahingossa silmiin sattunut Japanilainen Ravintola Koto. Vaihtoehdoistamme se näytti kutsuvimmalta ollen myös kutakuinkin täynnä lauantaina klo 16 aikaan. Eikä ihme, kun ravintola on toiminut jo vuodesta 1986 asti ja kokit ovat japanilaisia ammattilaisia.
Mitä on japanilainen ruoka? Onko se jotain muutakin kuin sushia? Jotenkin sen aina ajattelee vain sushina ja riisipalleroita on helppo valita, nyt päädyimme muuhun. Seuralainen pitäytyi raa’assa kalassa valiten lohta riisipedillä, itse lähdin teriyakimarinoituun loheen. Annokset olivat kauniit ja herkulliset, juuri sopivan kokoiset tällaiseksi herkuttelupäivän väliruoaksi. Jos jotain kritiikkiä, niin oma loheni oli ehkä hieman liian kypsä ja maistui paikoittain hieman liikaa kalalta, ja sehän on aina kalalle huono jos se kalalta maistuu… Seuralaisen lohi oli pehmeää kuin sametti. Perään vielä kupponen kahvia ja sen seuraksi sekä laskun kanssa tuli vaikka kuinka monta suklaanamusta. Kahvia kannettiin vielä santsikupillinenkin.
Meitä palveli naistarjoilija, joka oli erittäin ystävällinen ja herttainen. Ihana suorastaan. Tyyli oli hienostuneen japanilaistam jotenkin kauniin hentoa, toisin kuin vaikka Tampereella Marusekissa tai Watamissa. Ensimmäisen palvelussa ei ole valittamista, mutta ei se hienostunutta ole.
Ravintolan sisustus oli yksinkertainen, sopiva sekoitus skandinaavista ja japanilaista simppeliyttä. Olimme valmistautuneet nopeaan keskivertolounaaseen, mutta yllätyimme valinnassamme perusteellisesti. Oikein hyvää tuli.
Ravintola: Japanilainen Ravintola Koto
Missä: Lönnrotinkatu 22, Helsinki
Palvelu: Herttaista ja herkkää.
Tykkäsinkö: Jo vain.
Oliko kallis: Annokset olivat molemmat noin 15 euron paikkeilla.
Menisinkö uudestaan: Kyllä varmasti ja maistamaan taas muuta kuin sushia, miksen sitäkin, mutta muu oli hyvää.
Montako tähteä (1-5) kokonaisuudelle japanilaisten ravintoloiden sarjassa: 4,5
Seuralaisen tähdet kokonaisuudelle: 4,5