Aika nostalginen olo tuli niin hyvässä kuin pahassakin kun kaivoin kahdenkymmenen vuoden paussin jälkeen viuluni esiin. Olkatuen suojamuovin oli aika hapertanut, joten kokeilin ilman. Hartsista ei lähtenyt samaa tuoksua kuin ennen, mutta tuntuma oli sama. Suureksi yllätyksekseni sormet löysivät vähän haparoiden oikeille paikoilleen ja siihen nähden, etten muista mitään, muistinkin hyvin. Yllätin itseni.
Ei olekaan viulu vaiennut.
Nyt tässä mietinkin, että saisikohan jostain aikuinenkin yksityisopetusta, jotta voisi vähän kokeilla, vieläkö sitä…
Huh huh, onpa nostalginen olo.
Kulttulinarismia 