Pieni hetki pääsi vierähtämään näytelmän näkemisestä tähän, että pääsin kirjoittamaan. Korjaan, että sain aikaiseksi kirjoittaa. Näytelmä, elokuva, kirjamikävain olisi arvosteltava heti, muuten se katoaa johonkin.

Sormet hunajapurkissa on Kari Heiskasen käsikirjoittama ja Anna-Elina Lyytikäisen TTT:lle ohjaama näytelmä. Pääosia ja myös ainoita osia esittävät Tommi Raitolehto ja Karoliina Kudjoi. Ensimmäistä olen nähnyt lavalla useinkin, jälkimmäistä en muistaakseni aiemmin.

Kauko Vuori (Tommi Raitolehto) on urallaan ja parisuhteessaan sössinyt näyttelijä, joka haluaa paeta kaukomaille ja sitä ennen lavastaa kuolemansa. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun hän tapaa exänsä, toimittaja Eeva Törmän kaupassa. Suhde päättyi aikanaan vähän kurjasti ja nyt se uhkaa jatkua. Miten tarina kehittyy ja etenee, on parempi jättää kertomatta, koska jokunen käännekin tulee vastaan.

Tarina oli kiinnostava ja yllättävä. Tai no, kyllä sitä osasi jonkin verran etukäteenkin aavistella. Siinä oli hyvä rytmi, josta näyttelijät saivat hyvin kiinni. Luin jostain, että Raitolehdon äänessä kuuluu Kari Heiskasen ääni. No joo, mikä ettei, ehkä puhe näin jälkikäteen painottui heiskasmaisesti.

Asioita, jotka jäivät minua tai  katsojakollegoitani häiritsemään, oli muutamia. Mihin aikakauteen näytelmä sijoittui? Kyse oli, mitä, 40-50 vuotiaista ihmisistä (tässä meillä oli hieman hajontaa mielipiteissä), mutta nimet olivat jotenkin vähän vanhempien, eivät tämän päivän 40-50 -vuotiaiden. Oltaisiko siis oltu ajassa 10-30 vuotta tästä taaksepäin? Kuitenkin lavastus oli moderni viitaten helposti tähän päivään.

Toinen oli puhe. Näyttelijät puhuivat, velvoitti heitä siihen sitten ohjaaja tai käsikirjoitus, kuin alkuperäinen teksti olisi ulkolainen, ehkä englantilainen. Tuntui, että kohta he kutsuisivat toisiaan Elisabethiksi ja Anthonyksi suomen seassa täydellisellä englannilla, niinkuin joskus näytelmissä tehdään. Se oli erikoinen tunne, kun jotenkin näytelmä ei istunut siihen aikaan ja paikkaan, mihin sen olisi ehkä pitänyt.

Juonta paljastamatta on vaikea puuttua näytelmän loppuun, joka herätti kysymyksiä, onko Heiskasella ollut jotain kosketuspintaa aiheeseen omassa elämässään, osalla katsojista nimittäin on ja heistä kaikki ei tuntunut aivan uskottavalta. Toiveikkaalta ehkä enemmänkin. Miettikää itse, kunhan katsotte.

Edellisistä huolimatta teksti oli hyvä ja näyttelijät tekivät työnsä sujuvasti ja hyvällä rytmillä. Karoliina Kudjoi vähän pusersi rooliaan, mutta uskon, että se näytelmän kehittyessä vähän tasoittuu. Tommi Raitolehto on hillittömän hyvä ja taitava näyttelijä, joka taipuu moneen. Kuulin kyllä toisaalta, että jonkun mielestä hän on aina samanlainen. Olen eri mieltä, mutta sehän porukalla teatterin katsomisessa rikkaus onkin, ettemme ole kaikki samaa mieltä. Mieleenpainuvin kohta oli hetki, jolloin Kauko Vuoren täytyi todella miettiä, paljastaako salaisuutensa vai ei. En kerro, kumpaan hän päätyi, mutta asian puntarointi, huono omatunto ja kaikki mahdolliset tunteet sekoittuivat ja kulminoituivat korvien hierontaan niin täydellisen aidosti, että hänen puolestaan pahaa teki. Ja korvien.

Nimi Sormet hunajapurkissa antoi näytelmästä erilaisen käsityksen. Vähän sama kuin Abi Morganin Rakkauslaulussa. Kyllä nimen pitäisi jotenkin kuvata koko näytelmää. Kai. Nyt se jäi vähän irralliseksi. Näytelmän sanotaan olevan komedia ja oli siinä vähän sitäkin. Harvasta komediasta kuitenkaan niin punaisin silmin lähdetään kuin tästä. Kellariteatterin esityksiltä on lupa odottaa suuria tunteita ja tuntemuksia. Tuli niitä tästäkin. Kyllä jäi mieleen, jäi sitten kuitenkin. Sormet hunajapurkissa vaati ehdottomasti purkamista. Päähän siitä tuli kipeäksi.

Kenen: Kari Heiskanen
Mikä: Sormet hunajapurkissa
Missä: Tampereen Työväen Teatteri, Kellariteatteri
Keitä siinä oli: Tommi Raitolehto ja Karoliina Kudjoi
Kuka ohjasi: Anna-Elina Lyytikäinen
Tykkäsinkö: Joo ja en, pääasiassa joo, jotenkin ristiriitaisesti.
Menisinkö uudestaan: Menisin, haluaisin antaa toisen mahdollisuuden.