Avainsanat

, , ,

Niinku ihan pikkusen hämmästyttävää on se, että ihminen törmää sanapariin ”lautastarjoilu ja vatitarjoilu” ensimmäisen kerran elämässään Aamulehteä (7.1.2015) lukiessaan ja saa silloin oppia, että lautastarjoilu yleistyi ravintoloissa 1980-luvulla, kun pienten annosten ruokatrendi nouvelle cuisine rantautui Suomeen. Silloin moista lautaskikkailua pidettiin varsin rahvaanomaisena ja ruokalamaisena verrattuna aikaisempaan vatitarjoiluun. Nykyään sitten taas vatitarjoilua ei ole juuri ollenkaan, mutta viitteitä sen yleistymisestä lukemani mukaan on.

Aamulehteä ojennan sen verran, että ovat nostaneet jutusta kaksi lausetta: ”Aluksi lautastarjoilua pidettiin hyvin rahvaanomaisena” sekä ”On viitteitä siitä, että se olisi tulossa taas muotiin.” Itse jutussahan kuitenkin kerrotaan vatitarjoilun mahdollisesta yleistymisestä. Tämähän on pilkunn…, mutta hieman rasittaa asialehtien nykyinen huolimattomuus. Jos ei ehdi syventyä sisältöön, saa tällaisista nostoista ihan väärän mielikuvan.

Mikä tässä nyt sitten on niin hämmästyttävää? Se on, että tänä samaisena päivänä luin (vessassa, hyi!) vain vähän vanhaa Image-lehteä (9/2014 lokakuu) ja kuinka ollakaan, siellä ”Klassikkojen klassikot”-jutusta tulin lukeneeksi, kuinka ”Korkeatasoisissa ruokaravintoloissa, kuten Lehtovaarassa, annokset tarjoiltiin vadilta aina 1980-luvun loppupuolelle asti. Kun ranskalainen nouvelle cuisine tuli Suomeen, lautastarjoilu yleistyi.” Ravintola Lehtovaara on muuten pääkaupungissamme Helsingissä ja siellä varsin arvostettu ravintola. Olen ymmärtänyt.

Lautas- ja vatitarjoilusta vadilla.

Lautas- ja vatitarjoilusta vadilla.

Kertaus on opintojen äiti, mutta kyl mää niin kauhiast pal hämmästysisiin kun tällaisen tiedon lautas- ja vatitarjoilusta samana päivänä kahteen kertaan sain. Illalla tämä mysteeri alkoi vaivata enemmänkin ja katsoin, ken oli kirjoittanut jutun Imageen. Se oli Johanna Catani. Sukunimi vaikutti tutulta ja kas, Aamulehden juttuunhan oli haastateltu juurikin Syömään vai drinkille? -kirjan kirjoittajaa,  ravintola- ja juhlatutkija Johanna Catania.

Mutta että samana päivänä. Kahdesta eri vuosina ilmestyneistä lehdistä. Kyllä on elämä täynnä hämmästyttäviä sattumia. Vai johdatusta? Vai sattumia? Vai johdatusta? Joko tai tai jomminkummin, mutta jomminkummin kumminkin.