Kulttulinarismia

~ Kulttuuria ja kulinarismia.

Kulttulinarismia

Monthly Archives: marraskuu 2014

Suomen vanhinta kaupunginosaruokaa Pispalan Pulterissa

09 sunnuntai Mar 2014

Posted by Kulttulinaristi in Ravintola, Ruoka

≈ 1 kommentti

Avainsanat

Arvostelen, Kulinarismi, Liha, Ravintola, Tampere

Kuvittelin, että Äitienpäivänä ravintolat ovat täynnä kun äidit halutaan säästää ruoanlaitolta tänä yhtenä päivänä. Vastaavasti olin varmuudessa, että Isänpäivänä ravintolat ammottavat tyhjyyttään kun isäihmisiä hemmotellaan kotiruokaherkuilla. Ja niin olin väärässä. Meninkö ihan itse tekemään aikalailla sukupuoliroolittuneen olettaman? Taisinpa mennä.

Päätimme mennä sunnuntaipäivälliselle Pispalan Pulteriin, jossa nuorempana vietin enemmänkin iltoja ja joskus nautin dippipyöryköitä. Joskus myös muistaisin nauttineeni lärvilautasen ja sen jälkeen en paljon muistakaan. Olimme jo lähdössä Pulteriin ex tempore, kun ajattelin kuitenkin ensin kilauttaa. Sen teinkin ja sain kuulla, ettei koko päivänä ole enää mahdollista ottaa varauksia, mutta ohi ajaessa sopii toki käydä kokeilemassa. Soitin kai johonkin muuallekin, mutta  täyttä oli. Oh-hoh. Piipahdimme ennakkovaroituksesta huolimatta Pulteriin ja saimme kuin saimmekin pöydän.

Pispalan Pulteri

Pispalan Pulteri

Kesti aika kauan, ennen kuin tilauksemme otettiin vastaan. Tilasimme sipulipihvin, ylikypsää porsaanniskaa ja kanakorin. Nerokkaasti tarjoilija ehdotti, josko lapselle riittäisi puolikas annos kanakorista ja kyllähän se riittikin, emme vain tienneet, että puolikkaita annoksia saa. Väkeä oli aikalailla joo, mutta kun reilun kolmen vartin odottelun jälkeen kävin kysymässä, että vieläköhän kauan kestää, sain vähän tympeän vastauksen, että kyllä se siellä kokilla jonossa on, ellei ole jo tehtykin ja että nyt uusille tilauksille aika on 45 minuuttia. Totesin ihan nätisti, että olemme odottaneet jo hyvinkin sen 45 minuuttia. Eipä mennyt kuin vartin verran enää kun ruokamme saapuivat ja tarjoilija pahoitteli pitkää odotusta ja lupasi ilmaiset jälkkärit tai hinnan alennuksen. Valkkasimme jälkimmäisen ja nautimme ruokamme suurella ruokahalulla. Vähän jäi kuitenkin sellainen fiilinki, että oliko tilauksemme sittenkään ollut siellä valmistusjonossa.

Sipulipihvi
Sipulipihvi varsin runsaalla sipulilla
Kanakori herkullisilla ranskiksilla ja dipillä

Kanakori herkullisilla ranskiksilla ja dipillä

Ylikypsää porsaan niskaa

Ylikypsää porsaan niskaa

Pulterin ruokia kehutaan ja tuntuu, että ravintola on täynnä usein viikonloppuisin, ainakin autoja on parkissa runsain määrin. Kyllä minäkin sen allekirjoitan, ruoka oli varsin maukasta ja ylikypsä niska oikein mureaa. Hintatason voisi moisessa paikassa, muutaman kilometrin päässä keskustasta, kuvitella olevan vähän halvempikin, mutta annokset ovat runsaat. Puolikas kanakori maksoi puolikkaan hinnan (5,50 €), mutta olisi hyvin riittänyt annokseksi aikuisellekin. Juomat (2 x limu, 1 maito) saimme veloituksetta. Totesimme vain, että olisi ehkä kannattanut ottaa ne jälkkärit, niin ”säästö” olisi ollut suurempi. Ihan reilua kuitenkin.

Miinukseksi luettakoon se, että kuulemani mukaan ravintolassa oli tuollaisena ruuhkapäivänä vain yksi oikea kokki ja jokunen harjoittelija. Kyllä sesonkiaikana henkilökuntaa tulisi olla enemmän, ettei jokaisen seurueen tarvitsisi kysellä erikseen ruokiensa perään ja odottaa niitä yli tuntia (kuten jotkut seurueet joutuivat).

Suosittelen paikkaa lämpimästi. Ravintolan juuret ovat vuodessa 1968, jolloin se perustettiin vanhan maitokaupan tiloihin. Se oli Suomen ensimmäinen kunnon kaupunginosaravintola, jonne syntyi vähän sellainen Pulterin henki. Muistan itsekin nuoruudesta (joka toki oli vasta 90-luvulla), että Pulterissa oli omanlaisensa tunnelma. Sinne kokoontuivat Pispalan boheemit ja väkeä tuli kauampaakin, kuten minäkin toiselta puolen kaupunkia. Iltaisin ravintola on enemmänkin juottola,  ruokaakin kyllä tarjoillaan iltaan asti.

Ravintola: Pispalan Pulteri
Missä: Pispalan valtatie 23, Pispala, Tampere
Palvelu: Olisi voinut olla parempaakin, mutta ei se huonoa ollut.
Tykkäsinkö: Jo vain
Oliko kallis: Ehkä vähän
Menisinkö uudestaan: Kyllä menen.
Montako pistettä annan kokonaisuudelle, kun 1=ihan surkea ja 5=erittäin hyvä? 4 pistettä (jos esim. lastani olisi vituttanut koko tunnin odottelun, pistemäärä olisi pienempi, nyt meillä oli mukavaa)
Seuralaisen pisteet: 3 pistettä

Pieni lisäys kirjoitukseeni täältä.

Mio, poikani Mio

08 lauantai Mar 2014

Posted by Kulttulinaristi in Konsertti, Musiikki

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Astrid Lindgren, Konsertti, Lapsen kanssa, Tampere, Tampere Filharmonia, Tampere-Talo

Mio, poikani Mio yllätti iloisesti. Hyvää uskalsin toivoakin, vieläkin parempaa sain.

Tampere-Talon suuren salin lava hetki ennen orkesterin saapumista.

Tampere-Talon suuren salin lava hetki ennen orkesterin saapumista.

Tampereen kulttuuririentoja esittelevästä aplodi-lehdestä huomasin syksyllä, että Mio on tulossa Tampereen Filharmonian ohjelmistoon. Kertojana tarinalla olisi näyttelijä Petra Karjalainen. Samana iltana nappasin kirjahyllystäni nuorena kirjastosta ostamani Astrid Lindgrenin kirjan Mio, poikani Mio. Luin sen 5-vuotiaalle lapselleni, joka tykkäsi kovasti. Pidin itsekin, mutta minulle koko tarina vaatisi vielä jonkinlaista analyysiä. Joku suurempi sanoma siinä tuntuisi olevan, mutten ole aivan tavoittanut, mikä se on.

Tänään klo 15 oli viimein esitys Tampere-Talossa. Petra Karjalainen oli nuori Juhani Ville Hämäläinen Liisankadulta, joka eräänä päivänä katosi muille maille ja paljastuikin Mioksi, kuninkaan pojaksi. Esitys ei ollut mikään näytelmä, vaikka näyttelijä nuorta poikaa esittikin. Orkesteri soitti upeasti ja musiikki oli kuin mistäkin kovan luokan jenkkileffasta. Petra Karjalainen kertoi tarinan minä-muodossa aivan kuten kirjakin kerrotaan. Hän tulkitsi kaikki roolit ja lauloikin välillä. Oli upea seurata orkesterin, näyttelijän ja kapellimestarin yhteistyötä. Kuinka tarina ja musiikki nivoutuivat yhteen. Hieno kokonaisuus. Kyyneleet nousivat silmiin jo ensimmäisillä tahdeilla.

Konsertti oli tarkoitettu lapsille, mutta se oli paikoittain melko jännittävä. Me hämmästelemme, kuinka Harry Potterit sun muut ovat niin pelottavia ja julmia, mutta on sitä ennenkin osattu. Sitäpaitsi Miossakin on näkymättömyysviitta ja muita elementtejä, mitä nykykirjoistakin löytyy. Esitys kesti reilun tunnin ajan ja lähes koko ajan lapsenikin seurasi tarinaa herkeämättä. Varmastikin se, että olimme hiljattain lukeneet kirjan yhdessä, auttoi selviämään jännittävimpien paikkojen yli. Dramaattinen musiikki antoi tarinalle nimittäin lisää ulottuvuutta.

Siitä on joku tovi aikaa, kun olen viimeksi kuullut filharmonista orkesteria. Nyt tuli mieleen, että kannattaisi ehkä useamminkin. Kunhan esittävät taas jotain elokuvamusiikkijuttuja, niin minä olen mukana.

Radio tappaa hyvät laulut

08 lauantai Mar 2014

Posted by Kulttulinaristi in Musiikki, Radio

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Ärsyttävää, Radio, Radio Aalto

Wave after wave… Korkkarit kattoon, tää ilta on meille… Beibi, räjäytä mut tässä, beibi, aamuhämärässä… Kuinka Edenistä autioituu maa, josta ei tietkään johda mihinkään… Kappaleet kuulostivat alkuunsa valtavan hyviltä, mutta nyt tekee mieli vaihtaa kanavaa kun ne soivat.

Automatkaan kuluu aamuisin ja iltaisin noin puoli tuntia suuntaansa. Kuuntelen pääosin ”täällä puhu musiikki”-Radio Aaltoa, jossa tuo heidän mainostamansa puhe pahasti toistaa itseään. Kuulotutkimukseni mukaan juurikin tuo Mr Probzin Wave After Wave, ei enää kovinkaan uusi kappale, soi radiossa lähes joka kerta kun olen autossa. Keskiviikkona autoilun väliä oli kolme tuntia ja Wavethan siellä Aallolla soivat molemmilla kerroilla.

Koko viime viikon samaisella radioasemalla mainostettiin Radio Aallon eturivin keikkaa, jossa esiintyy Kaija Koo. Aloin jo voida fyysisestikin pahoin, kun ”Korkkarit kattoon, tää ilta on meileee-e”-mainospätkä pyörähti käyntiin. Odotin maanantaita kuin kuuta nousevaa, että saisivat keikkansa pidettyä ja jättäisivät kuulijan rauhaan. Ja kuinkas sitten kävikään? Nyt mainostavat Kaija Koon Areenakeikkaa samalla ”Korkkarit kattoon, tää ilta on meilleeee-e”-rallatuksella, MUTTA bonuksena siihen perään mainostetaan Juha Tapion jäähallikeikkaa kenties kaikkien aikojen pahimman renkutuksen kertisäkeellä ”Mä tykkään susta niin että halkeen!” Molempiin konsertteihin on muutamia viikkoja aikaa. Täytyy ehkä vaihtaa kokonaan kanavaa.

Miksi, voi miksi hyvät laulut pitää tappaa puhki kuluttamisella? Eikö maailmassa ole riittävästi lauluja? Kiinnostaisi tietää, kuuntelevatko radio-ohjelmain tuottajat koskaan itse omaa kanavaansa yli tuntia kerrallaan ja monena päivänä peräkkäin.

Että korkkarit kattoon vaan, mä tykkään susta niin että halkeen!

Tapaksia työväenopistossa

08 lauantai Mar 2014

Posted by Kulttulinaristi in Resepti, Ruoka, Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Kulinarismi, Pannee Jokinen, Resepti, Ruokakurssi, Santeri Vuosara, Tampere, Työväenopisto

Mitä harrastat? Voi sentään, niin mitäpä tosiaan? Mitä vastaa ihminen, joka ei harrasta mitään… Nooooo, kävelyä, lukemista ja sit tota noin niin perheen kanssa oloa ja silleen, eli toisin sanoen en mitään. Ja sitten kerran sen ymmärsin. Harrastan ruokakursseilla käyntiä.

Kokemukseni työväenopiston ruokakursseista ovat peräisin Turusta ja Tampereelta. Turun kursseista on sen verran aikaa, etten niistä juuri muista, mutta jostain sieltä kai kipinä kursseille syntyi. Tampereella olen käynyt muutaman vuoden aikana lähes 30 ruokakurssilla. Yleisimmin kurssit kestävät yhden tai kaksi iltaa/päivää. Tuleeko resepteistä tehtyä kotona? Aika harvakseltaan, mutta toki sieltä kurssilta aina jotain ideoita jää ja reseptit sieltä aina saa mukaan.

Opettajia ruokakursseilla on monenlaisia ja ehdottomasti parhaasta päästä ovat aasialaisen ruoan opettaja Pannee Jokinen ja monipuolisesti eri keittiöitä tunteva Santeri Vuosara. Aivan ihastuttava oli myös kiinalaisen ruoan kurssin pitäjä. Valitettavasti kiinalaisia kursseja ei ole ollut kuin yhtenä vuonna. Pannee Jokisen kursseilla tehdään vaikeita ja ah niin maukkaita aasialaisia ruokia. Raaka-aineet ovat osaksi vieraita ja jokainen pari tai ryhmä tekee kaikki ehkä 3 ruokalajia. Santeri Vuosaran kursseilla kokataan valikoimaltaan runsaasti ruokia (viimeksi 15 lajia), mutta kukin tekee vain yhden annoksen ja sitten maistellaan. Molemmissa tavoissa on puolensa. Itse pidän eniten siitä, että ruokakurssilla tehdään ruokaa hiki päässä eikä seisoskella turhia ja odotella muiden valmistumista. Oppimaanhan sinne on menty. Se, että saman opettajan eri kursseilla on samoja reseptejä, toisinaan vähän harmittaa, mutta onneksi aina tulee uuttakin.

Olen käynyt kalakursseilla, lihakursseilla, sisäelinkurssilla, thaimaalaisella-, kiinalaisella-, karibialaisella-, meksikolaisella-, arabialaisella-, singaporelaisella- ja vietnamilaisella kurssilla. Olen ymmärtänyt tex mexin ja aidon meksikolaisen ruoan eron ja oih, se on valtava. Olen oppinut tekemään tortillat alusta asti itse ja väkertämään sieviä pikkuisia coctailpaloja. Nyt viimeisimpänä kävin Santeri Vuosaran Tapaksia ja Pintxoja -kurssilla.

Lohitataki, sitruunamajoneesia, maissilastu, paistettua kalan nahkaa.

Lohitataki, sitruunamajoneesia, maissilastu, paistettua kalan nahkaa.

Leipä, brie, viinirypäle, balsamicosiirappi.

Leipä, brie, viinirypäle, balsamicosiirappi.

Tapaksia ja pintxoja tehtiin 15 erilaista. Oli kahta erilaista gazpachoa, patatas bravas, hunajaista munakoisoa, jättikatkarapuja, mini-kebabeja ja vaikka mitä. Minä tein Chorizoa siiderissä, erittäin maukas, kauan haudutettu ruoka Barcelonan seudulta yksinkertaisuudessaan näin:

CHORIZOA SIIDERISSÄ (alkup. Santeri Vuosara)
Paista raakoja chorizoja kokonaisena pannulla, kunnes kiinteytyvät ja saavat vähän väriä. Ota pois pannulta ja pilko 1-2 cm pätkiksi. Pilko hulluna sipulia suikaleiksi tai pieniksi paloiksi, ei silpuksi. Murskaa pari kynttä valkosipulia. Paista sipulia ja valkosipulia öljyssä niin että pehmenevät. Lisää chorizon pätkät joukkoon. Mausta suolalla ja pippurilla. Kaada joukkoon oikeaa siideriä (esim. Bullmers) niin että ainekset melkein peittyvät. Pidä huoli, että siideriä jää vähän kokille, koska seuraava vaihe kestää kauan: Keittele kasaan niin kauan, että siideri on muuttunut siirappimaiseksi. Maista, tarvittaessa lisämausta. Viimeistele annos tuoreella persiljasilpulla ja halutessasi ohueksi silputulla serranokinkulla. Syö vaalean leivän päällä.

Chorizoa siiderissä huonolla kameralla huonossa valossa.

Chorizoa siiderissä huonolla kameralla huonossa valossa.

Santeri Vuosaran kursseilla olen myös oppinut, että majoneesi kannattaa ehdottomasti tehdä itse. Se on helppoa kuin mikä ja maistuu erittäin hyvältä. Sitä voi myös maustaa savupaprikajauheella, valkosipulilla tai sitruunalla, ihan millä vain ja se sopii ihan mihin vain ja säilyy kauan. Toisinaan kuitenkin vähän fuskaan ja ostan kaupasta kalliilla Hellmansin majoneesia. Se on valmismajoneesiksi oikein hyvää, muut eivät tahdo innostaa. Mene mille tahansa Santeri Vuosaran kurssille, jos tahdot oppia majoneesin teon. Voit toki katsoa googlestakin, mutta kurssilla on kivempaa.

Ettei menisi kokonaan kehumiseksi, niin pieniä puutteita työväenopiston ruokakursseilla on. Paistinpannut ovat huonoja ja veitset surkeita. Useimmiten pitää kokata jonkun tuntemattoman kanssa ja se voi olla joko mukavaa tai kamalaa. Kokemuksia on molemmista. Nämäkin vielä kestää, mutta kurjinta on se, että vaikka opiskelijat maksavat kursseista täyden hinnan, ovat raaka-aineet välillä vähän mitä sattuu. Ei ole kerta eikä kaksi kun raaka-aineiden hankkija (ei missään tapauksessa opettaja itse!!!) on ostanut halvimman mahdollisen eikä siksi kovinkaan laadukkaan tuotteen tai korvannut tilatun ruoka-aineen väärällä. Monia aineksia voi ehkä soveltaa, mutta yritäpä tehdä Paistettua Manchego-juustoa Emmentalista… Kiitos opettajille, he yleensä tilanteissa luovivat ja lopulta aina saadaan hyvää ruokaa.

Odotan innolla, että ensi vuoden kurssivihko tipahtaa postilaatikkoon, tämä vuosi alkaa olla tältä osin pulkassa.

Viikon kulttulinaristinen anti

07 perjantai Mar 2014

Posted by Kulttulinaristi in Ruoka, Televisio

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Televisio, Televisiosarja

Perjantaihin on tässäkin viikossa päästy. Talvi alkoi eilen illalla ja jatkui vielä tänäänkin. Viikon kulttulinaristinen anti on ollut laihahko, mutta vaatisi arvosteluakin.

Kulttuuriosuudesta ovat vastanneet tesviissiosarjat Syke ja Tervetuloa Ruotsiin! Molempia esitetään Ylellä ja molemmat ovat alkukatsonnan perusteella mitä mainioimpia sarjoja. Vain elämää on kuulunut lähes jokaviikkoiseen ohjelmaan, mutta tähän iltaan se ei kuulu. Viikonloppuna on vielä tulossa Mio poikani Mio -konsertti Tampere-Talossa.

Kulinaaripuoli on rajoittunut kuluneella viikolla pettymykseen intialaisessa ravintolassa, yllätysmaukkaaseen halloumisalaattiin kotikeittiössä, perjantaipomeloon ja ilahdukseen Santeri Vuosaran Tapaksia ja Pintxoja -kurssilla työväenopistolla.

Tunnetko pomelon? Kuvassa myös tavallinen klementtiini.

Tunnetko pomelon? Kuvassa myös tavallinen klementtiini. Kuori paksu kuori pois ja sitten vielä hedelmäliha paksukuorisista taskuistaan. Ei kaipaa mitään muuta kuin syönnin.

Ja kas, viikkohan ei ole vielä ohi. Käyn arvostelujen kimppuun ja julkaisen jonain vuonna kun saan valmiiksi. Rentouttavaa viikonloppua sekä itselleni että teille!

Hellou, halloumi tuli taloon!

04 tiistai Mar 2014

Posted by Kulttulinaristi in Resepti, Ruoka

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Juusto, Kasvisruoka, Kotiruoka, Resepti, Salaatti

Otsikkohan on silkkaa valetta. Halloumi oli jo talossa.

Tänään oli sellainen yhdistetty kasvis- ja mitä löytyy kaapista -ruokapäivä. Jääkaapista löytyi valon ja vanhaksi menneiden hillojen lisäksi kurkku, Espanjasta saapuneet epäekologiset, muoviin pakatut herkulliset Pirkka-pikkutomaatit, sipuliloita ja se halloumi Hulluilta päivltä halvalla hankittuna. Kaupasta hankittavaksi jäi ainoastaan kaksi eri salaattia, joiksi valikoitui rapsakka jääsalaatti ja pehmoinen pehtoori.

Syksyn suosikiksi on taloudessamme noussut fetasalaatti. Nyt kuitenkin kävi niin, että edellä mainituista aineksista loihtiintui fetasalaatille varsin varteenotettava haastaja. Molemmat valmistuvat käden käänteessä, fetaversio vain aika paljon nopeamman käden kuin halloumi, mutta tässä vertailun vuoksi ohje kumpaankin.

HALLOUMISALAATTI (pääruoka 2-3 henkilölle)
Maku tulee tottavie halloumista, mutta myös paahdetuista tomaateista ja marinoidusta punasipulista.
IMG_6725Leikkaa 1-2 punasipulia ohuiksi renkaiksi. Laita sipulit kulhoon ja lisää päälle loraus oliiviöljyä, varovainen loraus siiderietikkaa (tai jotain muuta etikkaa), suolaa, sokeria ja mustapippuria. Sekoita haarukalla, maista makoisuus ja jätä ässehtimään.

Laita uuni 225 asteeseen grillivastuksilla. Halkaise rasiallinen pikkutomaatteja ja laita ne selälleen köllöttelemään 10-15 min grillivastusten alle.

Huuhdo jos haluat ja sitten revi erilaisia salaatteja tarjoiluastiaan. Kuori kurkun puolikas tai jätä kuorimatta, siivuta ja lisää salaattien päälle. Ripsuttele sekaan oliiviöljyä, balsamicoa ja yrttejä. Sekoita.

Siivuta yksi halloumi, sipaise siivuille öljyä ja kärytä kuumalla, kuivalla pannulla niin kauan että värittyy nätisti. Paahda myös pähkinöitä tai siemeniä. Lisää tomaatit, halloumit ja pähkinät tai siemenet salaattiin ja syö pois. Parasta vähän lämpöisenä.

FETASALAATTI
Kreetan reissulta opittua on se, että rumat ja vähän ylikypsät tomaatit ovat parhaita. Terttutomaatit vastaavat täällä parhaiten edellä mainittuja. Alla olevassa kuvassa on pikkutomaattejakin, mutta todellisuudessa ne eivät tee oikeutta tälle salaatille, ne vaan kannatti käyttää, kun olivat kaapissa. Ja mausteet, ne ovat tärkeitä.
IMG_6698Leikkaa tomaatit melko kookkaiksi, epämääräisiksi palasiksi, ei niinkään lohkoiksi. Leiko kurkkukin vähän niin ja näin. Leikkaa mieto salotti- tai punasipuli ohuiksi renkuloiksi. Leikkaa kokonainen fetajuusto pitkittäin 5-6 osaan ja taittele suikaleet sormin pienemmiksi palasiksi. Huoleton epämääräisyys nopeuttaa valmistusta ja tekee salaatista oikein kivan näköisen.

Roiski päälle reippaasti oliiviöljyä, kreikkalaista tietysti (höpönlöpö, mitä vaan kunhan on hyvää), mustapippuria ja kuivayrttejä esim. oreganoa, timjamia, basilikaa ja tilliä. Lisää kivellisiä kalamata oliiveja (ei mitään kammottavia värjättyjä ja kovia vaan ihan oikeita), jos oliiveista tykkäät. Eikös se ole sitten siinä? Kitaan vaan!

Miten niin kaikki on kohta hyvin?

02 sunnuntai Mar 2014

Posted by Kulttulinaristi in Teatteri, Yleinen

≈ 2 kommenttia

Avainsanat

Homoseksuaalisuus, Tampere, Tampereen Työväen Teatteri, Teatteri

Reilu viikko sitten lauantaina olin Tampereen Työväen Teatterin Kellariteatterissa katsomassa Jonas Gardellin Kaikki on kohta hyvin. Kirjailija on kirjoittanut myös teoksen Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin, josta on tehty Yle Teemallakin nähty televisiosarja. Otaksuin näytelmän perustuvan kirjasarjaan. Olen lukenut trilogian ensimmäisen osan, mutta siihen en aivan osannut näytelmää yhdistää. Näytelmä liittynee enemmänkin kirjasarjan viimeiseen kirjaan… mikäli siis liitty kirjasarjaan mitenkään.

Pääosissa ovat Rasmus (Juha-Matti Koskela) ja Benjamin (Severi Saarinen), nuori pariskunta 80-luvun Tukholmassa. Homoseksuaalisuuden vapautuminen on uutta, samoin kuin HIV. Molemmat ovat saaneet tartunnan ja Rasmuksen sairaus on pidemmällä. Koko näytelmää varjostaa ennemminkin epätoivo kuin toivo. Kuitenkaan kaikki ei ole silkkaa synkkyyttä, vaan nuorten miesten suhteessa on paljon valoisaa ja onnellista ja näytelmässä kyyneleiden lomassa paljon hauskaakin. Ensimmäinen näytös ollaan poikien asunnossa. Hieno lavastus, näyttää aidolta, joskin modernimmalta kuin 80-lukuiselta. Väliajan jälkeen tullaan sairaalamiljööseen.

Kuva: Kari Sunnari / Tampereen Työväen Teatteri

Kuva: Kari Sunnari / Tampereen Työväen Teatteri

Rasmuksen vanhemmat eivät tiedä lapsensa sairaudesta, Benjaminin eivät ole muutenkaan lapseensa missään yhteydessä. Rasmuksen vanhemmat (Minna Hokkanen ja Vesa Kietäväinen) sentään tulevat kylään ja saavat tietää totuuden lapsensa terveydentilasta. Tässä kohdassa täytyy muistaa, missä ajassa eletään ja että vanhemmat, kuten poikakin alkuunsa, ovat kotoisin pienestä kylästä. On hyvin edistyksellistä, että vanhemmat ovat edes jotenkin sinut poikansa homoseksuaalisuuden kanssa. Sairauden kohtaaminen näyttää varsin ikävällä tavalla sen aikaisen käsityksen sekä homoudesta että HIVistä. Rasmuksen äiti taistelee lapsensa hyväksymisen ja miehensä hyväksynnän välimaastossa. Isä taas ei vain hyväksy, mutta löytää kuitenkin lopulta jonkinlaisen ymmärryksen tason oman surunsa keskellä.

On vaikea katsoa sitä, kuinka vanhemmat ovat häpeän vuoksi valmiit luopumaan lapsestaan. Kuitenkaan heitä ei voi täysin tuomita. He ovat pienestä kylästä, kaikki on kovin uutta ja erikoista. Vaikka katsoja kuinka haluaisi vihata suvaitsemattomia vanhempia, saavat loistavat näyttelijät ainakin minut tuntemaan jossain kohdissa myös ymmärrystä ja myötätuntoa vanhempiakin kohtaan.

Näytelmä on raastavan todentuntuinen. Vaikka tapahtumat sijoittuvatkin 80-luvun alkupäähän, tilanne on kovin, kovin monessa lapsi-vanhempi -suhteessa tänäpäivänäkin samanlainen. Hieno tarina, hieno näytelmä. Loistavat, uskottavat näyttelijät. Severi Saarinen ja Juha-Matti Koskela ovat niin uskottava ja suloinen pariskunta, että välillä on vaikea ymmärtää katsovansa näytelmää. Heidän välillään on niin suurta lämpöä, välittämistä ja helliä katseita, että sellaista näkee vain harvoin heteroelämää kuvaavissa näytelmissä. Myös Minna Hokkasen ja Vesa Kietäväisen voi kokea oikeasti tuntevan ne tunteet, joita he näyttelevät. Ehkä juuri se tekeekin näytelmästä niin raastavan. Sen todentuntuisuus.

Kuva: Kari Sunnari / Tampereen Työväen Teatteri

Kuva: Kari Sunnari / Tampereen Työväen Teatteri

Suosittelen Kaikki on kohta hyviniä luonnollisestikin seksuaalivähemmistöjen edustajille sekä heidän suvaitsevaiselle ja eritoten suvaitsemattomalle lähipiirilleen, mutta myös niille, joille aihepiiri on vieras tai jotka haluavat ajatella, että kukin voi valita seksuaalisen suuntautumisensa. Miksi valitsisi itselleen kovin vaikean tien, jos ihan oikeasti olisi mahdollisuus valita toisin?

Yleisön joukossa oli huomattavan paljon hieman vanhempia mieskatsojia. Se antoi koko näytelmällekin oman erityisen latauksensa. Sen, että suurin osa paikalla olevista herroista on elänyt saman vaiheen suomalaisessa homohistoriassa. Miltä heistä tuntui katsoa näytelmää, jollaista niin harvoin on tarjolla? Kokea hyvin elävästi uudestaan se, minkä varmasti monet heistäkin ovat kokeneet oikeassa elämässäkin ei niin kovinkaan kauan sitten? Kun vihdoinkin sai olla vapaasti ilman rikos- tai sairausluokitusta se, mikä oli. Ja sitten tuli HIV, joka vei joukosta liian monia.

Kenen: Jonas Gardell
Mikä: Kaikki on kohta hyvin
Missä: Tampereen Työväen Teatteri
Keitä siinä oli: Severi Saarinen, Juha-Matti Koskela, Minna Hokkanen, Vesa Kietäväinen ja Noora Karjalainen
Kuka ohjasi: Miika Muranen
Tykkäsinkö: Erittäin paljon
Menisinkö uudestaan: Koska tahansa!!

Vajaa tunti valkoista vain

01 lauantai Mar 2014

Posted by Kulttulinaristi in Teatteri

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Lapsen kanssa, Lastenteatteri, Tampere, Tampereen Työväen Teatteri, Teatteri

Pyhäinpäivä on hyvä päivä leppoisalle teatteriesitykselle. Valkoinen on valkoinen. Lavasteet ovat valkoiset, näyttelijät ovat pukeutuneet valkoiseen, tunnelma on rento ja leppoisa, jotenkin valkoinen. Näytelmässä on kaksi henkilöä, Trasseli ja Pumpuli, jotka elävät valkoisen tasaista, tavallista ja normaalia elämää valkoisuuden keskellä. Kaikki on valkoista ja valkoinen on hyvä. Valkoinen on normaalia. Jos jokin ei olekaan valkoista, se on kammottavaa. Jos jokin on erilaista, se on pelottavaa.

Valkoinen Kuva Kari Sunnari / Tampereen Työväen teatteri

Kaikessa helppoudessaan esitys on ihana lasten esitys. Musiikki on mukavaa, tahti rauhallinen ja puhe selkeää. Esityksessä hyödynnetään myös viittomakieltä. Lapset tykkäävät, oma 5-vuotiaani seuraa koko 40 minuuttia herkeämättä ja on suorastaan järkyttynyt, kun esitykseen ilmaantuu joku muu väri kuin valkoinen. Ja kas, se idea onkin, että valkoisuuteen ilmestyy muutakin. Valkoisten munien keskelle tipahtaa yksi punainen muna, o-ou!

Näytelmän voi ottaa helppona lasten katsottavana tai sitten sitä voi analysoida enemmän. Mikä on sen tarkoitus? Mitä lie käsikirjoittaja ajatellut, mutta minulle tuli mieleen seuraavaa. Normaali on normaalia siihen asti kun epänormaalista tulee yleistä ja siten normaalia. Trasseli ja Pumpuli vaalivat valkoisuutta, koska niin on aina ollut ja molemmat kuvittelevat, että niin tulee olla. Vallankumoukseen vaaditaan aina yksi, joka sen aloittaa. Molemmat hämmästelevät ja pelkäävät muita värejä, koska kaikki on aina ollut valkoista. Kumpaakin kuitenkin kiehtovat muutkin värit ja kun toinen uskaltaa tunnustaa rakkautensa muihin väreihin, uskaltaa sen tehdä toinenkin. Ja kas, värillisestä on tullut normaalia.

Näytelmässä voi myös nähdä sateenkaariteeman. Kun yhden munan lisäksi loputkin munat vaihtavat väriään, niissä on nähtävissä sateenkaaren värit. Myös Trasselin ja Pumpulin suhdetta voi ajatella syvällisemmin. Ovatko he työkavereita? Ovatko he vanhempi ja lapsi? Ovatko he pariskunta? He viettävät koko ajan yhdessä, he nukkuvat samassa sängyssä eli riippumatossa ja halaavat aamuvoimistelun päätteeksi. He ovat tottuneet elämään valkoisessa, normaalissa maailmassa, normaalien säännösten mukaan, mutta löytävätkin ihanan värikkään maailman, kaikki sateenkaaren värit ja uskaltavat olla sitä, mitä todellisuudessa ovat.

Näytelmän teeman voi nähdä myös poliittisena. Tai sen voi nähdä aluksi vaikka Pohjois-Koreana, jossa kaikki on samanlaista valkoista ja sellaisena hyvä, mutta jos joukkoon eksyy joku muu vaikka vihreä, niin se heitetään roskiin. Mutta muutoksen on lähdettävä korkeimmalta tasolta, kuten tässä toisesta valkoisuuden ylläpitäjästä, koska muuten muutos pyyhitään pois.

Esityksen lavasteet ovat mainiot. Koko lava on saatu valkoiseksi. Ainoa häiritsevä yksityiskohta on se, että toisen hahmon baskeri on luonnonvalkoinen kun kaikki muu on kirkkaan valkoista.

Näyttelijät ovat rooleissaan oikein hyviä. Näin Juha-Matti Koskelan viikko sitten samalla näyttämöllä Kaikki on kohta hyvin -näytelmässä. Rakastuin häneen silloin ja rakastumiseni jatkuu. Hän on ihana. Hän on lempeä ja höpsö. Vai hänen roolihahmonsa? Odotan, että näen hänet jossain inhottavassa roolissa, toistaiseksi hän on ollut vain hurjan söpö. Ja hyvä, ei se söpöys ja ihanuus sitä poista. Jukka Saikkonen on pitkän linjan näyttelijä ja tuttu Teatteri 2000:sta, kokenut näyttelijä lasten teatterissa. On vaikea kuvitellakaan, että hän tyrisi mitään roolia. Ainoa osuus, joka hiukan tökkii, on näytelmän lopussa oleva värikylpyosio, jossa yleisöltä kysellään, mitä värejä he haluaisivat nähdä, mutta vastauksia ei kaikin osin joko kuulla tai kuunnella.

Kokonaisuudessaan näytelmä oli mukava myös aikuiselle. Musiikki ja rauhallisuus tekivät tunnelmasta uneliaan ja koko esityksen ajan huulilla pysyi onnellinen ja odottava hymy.

Kenen: Andy Manley
Mikä: Valkoinen
Missä: Tampereen Työväen Teatteri
Keitä siinä oli: Juha-Matti Koskela ja Jukka Saikkonen
Kuka ohjasi: Maarit Pyökäri
Tykkäsinkö: Kyllä tykkäsin
Menisinkö uudestaan: Miksikäs en

Mitä on?

01 lauantai Mar 2014

Posted by Kulttulinaristi in Yleinen

≈ Jätä kommentti

Avainsanat

Kulinarismi, Kulttuuri, Teatteri

Elämäni tarkoitus on onnellisuus. Onnellisuus syntyy elämän hyvien ja huonojen hetkien sopivasta tasapainosta. Osaan niistä hyvistä hetkistä kuuluu vahvasti kulttuuri ja hyvä ruoka. Google ei tunnista sanaa kulttulinarismi. Minä tunnistan. Minä olen kulttulinaristi.

Mitä on kulttuuri? Sehän on melkein mitä vain. Se on teatteria, sirkusta, taidetta, elokuvaa ja museoita. Se on kirjallisuutta, käsityötä, televisio- ja radio-ohjemia, konsertteja ja musiikkia yleensäkin. Olenko jo nähnyt parhaan teatteriesityksen ikinä vai onko se vasta tulossa? Onko paras kirja jo luettu vai enkö ole sitä vielä löytänyt?

Rakastan teatteria. Oliko vahvasti sanottu? Rakastan kai kuitenkin. Haluaisin nähdä ja kokea enemmän. Jossain kaukana nuoruudessani oli vuosi, jolloin kävin teatterissa useita kymmeniä kertoja. Oi sitä aikaa, olin koululainen ja perheetön, liput eivät olleet kalliita ja aikaa oli paljon. Nykyään teatterissa käyminen rajoittuu muutamaan kertaan vuodessa, koska ei oo aikaa, ei oo rahhaa, ei oo milloin mitäkin. Osaan sanoa tästä lonkalta kaksi, vaikka on niitä ollut paljon enemmänkin, vaikuttavinta teatteriesitystä ikinä. Toinen oli muistaakseni vuonna 1996 Lahdessa ensiesityksensä saanut Tähtiyö ja toinen Tampereen Teatterikesässä näkemäni Angels in America, joka kesti monen monta tuntia. Kahdeksan tuntia taukoineen, mikäli oikein muistan. Musiikillisesti yksi hienoimpia tapauksia teatterissa on ollut nuorena näkemäni Kuka sytyttäisi tähdet, jossa Tiina Weckströn esitti Eva Dahlgrenin lauluja. Rakastuin molempiin, Tiinaan ja Evaan. Osaan sanoa vain kaksi… heti tulee mieleen niin monta hienoa esitystä vuosien varrelta. Sama pätee konsertteihin, elokuviin, televisiosarjoihin, kirjoihin. Kaikkeen. Ehkä joskus listaan kaikkea näkemääni ja kokemaani.

Mitä on kulinarismi? Wikipedia sanoo, että se on hyvän ruoan ja juoman arvojen vaalimista. Sanakirja sanoo, että se tarkoittaa herkuttelua ja ruoasta nautiskelua. Se sanoo myös, että kulinarismi rimmaa seuraavien sanojen kanssa: antimilitarismi, barbarismi, militarismi, monetarismi, parlamentarismi jne.

Kyllä olisi entisajan ihminen (lukuunottamatta antiikin syöminkejä) ihmetellyt nykyajan ruoasta nautiskelua. Ei ole ruoka enää vain ravinnoksi, vaan ateria on oltava elämys. Tämä pätee myös omaan elämääni. Normaali arkiruoka tuppaa unohtumaan kun ruoan tulisi aina olla erityisen hyvää, maukasta ja mielenkiintoista. Se on vähän työlästä. Toisaalta taas kun taitoa karttuu, se asettaa ravintolaruoalle suurempia odotuksia. Jos pihvi maksaa 30 euroa, niin sen on oltava jo melkoisen hyvää. Liian useasti tulee ravintolassa ruokailun jälkeen todettua, että itse olisi tehnyt parempaa. Tietysti arvonsa on annettava myös sille hetkelle, jolloin ruokaa ei tarvitse laittaa itse, voi vain listalta valita. Parhaat ja kalleimmat pihvini olen syönyt Stefan’s Steakhousessa raakana, upeimman illalliselämyksen olen kokenut Dinner in the Skyssa menneenä kesänä.

Mitä on kulttulinarismi? Se on kulttuurista ja ruoasta nauttimista. Se on jotain, missä nämä yhdistyvät. Se on reissuja ja reissailua, koska niihin kuuluvat nuo molemmat. Enemmän siitä tässä blogissa, jossa arvostetaan ja arvostellaan makuja, kokemuksia ja elämyksiä. Tervetuloa kulttulinarismin äärelle!

Newer posts →

Arkisto

  • toukokuu 2018 (1)
  • huhtikuu 2018 (6)
  • maaliskuu 2018 (1)
  • helmikuu 2018 (4)
  • syyskuu 2017 (5)
  • elokuu 2017 (1)
  • kesäkuu 2017 (3)
  • huhtikuu 2017 (2)
  • maaliskuu 2017 (2)
  • helmikuu 2017 (3)
  • tammikuu 2017 (1)
  • joulukuu 2016 (1)
  • marraskuu 2016 (3)
  • lokakuu 2016 (8)
  • syyskuu 2016 (7)
  • elokuu 2016 (6)
  • heinäkuu 2016 (12)
  • kesäkuu 2016 (3)
  • toukokuu 2016 (3)
  • huhtikuu 2016 (10)
  • maaliskuu 2016 (16)
  • helmikuu 2016 (7)
  • tammikuu 2016 (7)
  • joulukuu 2015 (3)
  • marraskuu 2015 (18)
  • lokakuu 2015 (16)
  • syyskuu 2015 (14)
  • elokuu 2015 (10)
  • heinäkuu 2015 (29)
  • kesäkuu 2015 (6)
  • toukokuu 2015 (5)
  • huhtikuu 2015 (7)
  • maaliskuu 2015 (9)
  • helmikuu 2015 (27)
  • tammikuu 2015 (29)
  • joulukuu 2014 (7)
  • marraskuu 2014 (19)

Kategoriat

  • Elokuva (12)
  • Juoma (20)
  • Kirjallisuus (75)
  • Konsertti (14)
  • Lehti (7)
  • Matkailu (61)
  • Museo/Näyttely (18)
  • Musiikki (24)
  • Peli (7)
  • Radio (5)
  • Ravintola (58)
  • Resepti (59)
  • Ruoka (125)
  • Teatteri (40)
  • Televisio (12)
  • Yleinen (248)

Avainsanat

200 kcal Alkoholi Arvostan Arvostelen Bazar Bon Eines Elokuva Elämys Ferran Adrià Gourmet Grillaus Hans Välimäki Hedelmä Helsinki Herkku Historia Homoseksuaalisuus Hämmästelen Juusto Jälkiruoka Kahvi Kahvila Kala Kana/broiler Kasvisruoka Keitto Kirja Konsertti Kotimaan matkailu Kotiruoka Kulinarismi Kulttuuri Lapsen kanssa Lastenteatteri Leipä Liha Like Lontoo Lounas Maisema Matkailu Menorca Moskova Museo Museokortti Musiikki Musikaali Nähtävyys Näyttely Otava/Seven Oulu Perinteinen Pizza Pori Praha Ravintola Resepti Salaatti Snack Stockmann Tammi Tampere Tampere-Talo Tampereen Teatteri Tampereen Työväen Teatteri Teatteri Televisio Televisiosarja Teos Turku Valokuvin kerrottu Venäjä Wsoy Ärsyttävää

Syötä sähköpostiosoitteesi, niin voit seurata tätä blogia ja saat ilmoituksia uusista julkaisuista sähköpostitse.

Follow Kulttulinarismia on WordPress.com

Pidä blogia WordPress.comissa.

  • Seuraa Seurataan
    • Kulttulinarismia
    • Already have a WordPress.com account? Log in now.
    • Kulttulinarismia
    • Mukauta
    • Seuraa Seurataan
    • Kirjaudu
    • Kirjaudu sisään
    • Ilmoita sisällöstä
    • Näytä sivu lukijassa
    • Hallitse tilauksia
    • Pienennä tämä palkki
 

Ladataan kommentteja...