Avainsanat

, , , ,

Olen noudattanut erilaisia ruokavalioita vuosikausia. Toisessa ei ole saanut syödä hiilihydraattia, toisessa ei rasvaa, yhdessä laskettiin palloja, toisessa kaloreita ja kolmannessa syötiin pahoja keittoja. Yhtä kaikki, missään ei ole saanut syödä eineksiä, vaan on painotettu puhtaita ruoka-aineita. Vaan nytpä olen heittäytynyt pahilaiseksi ja alkanut syödä normaalisti. Olen myös ryhtynyt kiireiseksi ja ruvennut alittamaan aitaa sieltä, mistä se on matalin…

Menin Stockmannille ja hämmästyin. Voi sitä einesten ja valmisruokien määrää. Siellähän oli vaikka mitä. Myyjättäreltä tiedustelin, että mikä näistä kaikista ei ole ihmiselle pahaksi ja hän neuvomaan, että ainakaan Kokkikartanon sopat eivät sisällä pahuuksia. Sillä kertaa päädyin Stockmannin omaan viritykseen karamellipossusta. Se vei kielen.

Tuli toinen päivä ja menin K-kauppaan. Siellä oli tarjous Kokkikartanon keitoista 1,99 €/kpl. Ei paha. Ostin monta. Ostin myös Täyteläisen lohikeiton. Päädyin testaamaan sen tänään.

Täyteläinen lohikeitto. Huomio tarjoiluehdotukseen.

Täyteläinen lohikeitto. Huomio tarjoiluehdotukseen ja ”Runsaasti lohta”-tekstiin. Otaksuin sen tarkoittavan tuota kortta. Homma roger, kyllä korsi löytyy.

Ai ai, miten täyteläiseltä se näyttääkään mikrosta saavuttuaan.

Ai ai, miten täyteläiseltä se näyttääkään mikrosta saavuttuaan. Miltä tuoksuu? Kalalta. Hyyyyy, se on aina huono enne, kun kala haisee kalalta.

Hämmennys ja kas, näkyiskö pieni pala sipulia, ehkä hieman porkkanaakin?

Hämmennys ja kas, näkyiskö pieni pala sipulia, ehkä hieman porkkanaakin?

Näin kertakaikkiaan.

Näin kertakaikkiaan. Keitin munan lisätäkseni täyteläisyyttä ja löysin kuivahtaneen persiljan.

Ei sillä eikä millään, ei voi 2 eurolla paljoa odottaa, mutta missä on kuvan lohi? Pallosta puuttui sana ”lisää” -> LISÄÄ Runsaasti lohta. Markkinointi antoi ymmärtää enemmän kuin ymmärsi antaa, mutta kyllä nämä keitot kahden sopan kokemuksella (olen testannut myös pinaatin) hakkaavat diettikeitot mennen tullen.