Avainsanat
Sitko on melko uusi tulokas Tampereen ravintolanäkymässä. Onko hyvä suomennos skenelle tuo näkymä? Sitko sijaitsee Näsilinnankadulla. Olen useammin kuin kerran kulkenut sen ohi ilta-aikaan. Ravintola on erittäin houkuttelevan näköinen. Vähän hallimainen näkymä, mustat seinät, katto korkealla ja todella makeat, lämpimänväriset valot sekalaisesti roikkumassa katosta. Mieleen tulee taivaalla leijuvat thaimaalaiset paperilyhdyt, vaikka lampuissa ei olekaan varjostimia. Valopisteet vain leijuvat ilmassa. Ikkunateippauksia ei ole, joten kaikki näkyy kadulle ja yksinkertainen on jälleen kerran kaunista.
Sisään astuessa näkymä senkuin vahvistuu. Pöytiä on yllättävän paljon ja asiakkaita myös, vaikka on arki-ilta ja kello vasta puoli kuusi. Pöydissä ei ole liinoja ja tuolit ovat sekalaisia puutuoleja. Juurikin sellaista harkitun huoletonta, ei missään nimessä huolimatonta. Ravintolatila jakautuu kolmeen osaan: baariin, ruokailuosaan ja avokeittiöön. Ehkä niukka sisustus ja korkea huone tekevät sen, että ravintolassa kaikuu kovasti. Annoin itseni ymmärtää, että kaikuun on tulossa muutosta.
Sitkoa on verrattu helsinkiläiseen pizzaihmeeseen Putte’s bar and pizzaan. Eikä ihme, onhan tämä Sitko pizza & bar. Sisustus on jotensakin saman tyyppistä ja pizzat tilataan tiskiltä. Kokemukseni molemmista on myös sinänsä samanlainen, että molempia arvostetaan paljon, paikat ovat karulla tavalla tyylikkäitä ja ruokalista varsin yksinkertainen. Molemmissa myös kävi niin, että odotukset olivat hypetyksen vuoksi korkealla ja kokemus jäi vähän latteaksi.
Keskityn nyt taas vallan tähän Sitkoon. Asiakaspalvelu on ihan hyvää, ei mitään ihmeellistä kuitenkaan. Vähän hätäistä ehkä joko kiireen tai kiireiisen tunnelman luomisen vuoksi. Minä tilasin kauden pizzan ja seuralaiseni salamipizzan. Sitkoa on kehuttu rapeapohjaisista pizzoista. No joo… olihan se ihan rapeaa, mutta mielestäni pohja saisi olla vielä ohuempi. Taikina oli varsin sitkeä, liekö ravintolan nimikin siitä? Kyllä kuitenkin veitsellä pitäisi pystyä leikkaamaan, mutta vääntämiseksi meni. Ilmeisesti pizzassa oli jotkut valmisleikkaukset, mutta ei niistä juuri apua ollut. Reunaa oli varsin leveästi, sehän nyt on kuitenkin vain pullaa. Ulkonäkö on tietty kiva paksulla reunalla, mutta syötävää jää kovin vähän. Ei sitä pelkkää reunaa jaksa järsiä kovinkaan paljoa. Päällystettä pizzoissa oli aika vähän, eikä sillä, ei sitä nyt mahdottomasti tarvikaan olla, mutta pizza oli maukas ainoastaan keskeltä, johon oli eksynyt vähän enemmän päällysteitä. Sen vuoksi ensimmäisen haukkaukset reunasta tuntuivatkin aika mauttomilta. Kauden pizzassa pähkinät antoivat makuun oman kivan lisänsä. Pizza oli siis ihan jees, mutta hinta-laatusuhde ei ollut ihan kohdallaan. Jälkkäreitä ei ollut tarjolla, mutta kuulemma tulossa jossain vaiheessa.
Oli kiva päästä kokemaan Sitko pitkän odotuksen jälkeen. Ehkä odotukset olivat liian korkealla tai ehkä loistavaa pizzaa vaan ei saa muualta kuin kotigrillistä tai -uunista, mutta valitettavasti edelleen parasta Sitkossa on näkymä ulkoa sisälle pimeässä illassa.
Ravintola: Sitko pizza & bar
Missä: Näsilinnankatu 22, keskusta, Tampere
Palvelu: Ihan okej.
Tykkäsinkö: kokonaisuus kaikkiaan hyvä, ruoka ei vain ihan vastannut odotuksia.
Oliko kallis: Laatuun nähden vähän arvokas, ei sentään kallis.
Menisinkö uudestaan: Saattaisin mennä, mutta saattaisin mennä johonkin muuallekin.
Montako pizzaa annan, jos 1=Saarioisten lättypizza ja 5=itse tehty pizza grillissä pizzakivellä: 4
Seuralaisen pizzoitus: 3