Avainsanat

, , , ,

Otsikkohan on silkkaa valetta. Halloumi oli jo talossa.

Tänään oli sellainen yhdistetty kasvis- ja mitä löytyy kaapista -ruokapäivä. Jääkaapista löytyi valon ja vanhaksi menneiden hillojen lisäksi kurkku, Espanjasta saapuneet epäekologiset, muoviin pakatut herkulliset Pirkka-pikkutomaatit, sipuliloita ja se halloumi Hulluilta päivltä halvalla hankittuna. Kaupasta hankittavaksi jäi ainoastaan kaksi eri salaattia, joiksi valikoitui rapsakka jääsalaatti ja pehmoinen pehtoori.

Syksyn suosikiksi on taloudessamme noussut fetasalaatti. Nyt kuitenkin kävi niin, että edellä mainituista aineksista loihtiintui fetasalaatille varsin varteenotettava haastaja. Molemmat valmistuvat käden käänteessä, fetaversio vain aika paljon nopeamman käden kuin halloumi, mutta tässä vertailun vuoksi ohje kumpaankin.

HALLOUMISALAATTI (pääruoka 2-3 henkilölle)
Maku tulee tottavie halloumista, mutta myös paahdetuista tomaateista ja marinoidusta punasipulista.
IMG_6725Leikkaa 1-2 punasipulia ohuiksi renkaiksi. Laita sipulit kulhoon ja lisää päälle loraus oliiviöljyä, varovainen loraus siiderietikkaa (tai jotain muuta etikkaa), suolaa, sokeria ja mustapippuria. Sekoita haarukalla, maista makoisuus ja jätä ässehtimään.

Laita uuni 225 asteeseen grillivastuksilla. Halkaise rasiallinen pikkutomaatteja ja laita ne selälleen köllöttelemään 10-15 min grillivastusten alle.

Huuhdo jos haluat ja sitten revi erilaisia salaatteja tarjoiluastiaan. Kuori kurkun puolikas tai jätä kuorimatta, siivuta ja lisää salaattien päälle. Ripsuttele sekaan oliiviöljyä, balsamicoa ja yrttejä. Sekoita.

Siivuta yksi halloumi, sipaise siivuille öljyä ja kärytä kuumalla, kuivalla pannulla niin kauan että värittyy nätisti. Paahda myös pähkinöitä tai siemeniä. Lisää tomaatit, halloumit ja pähkinät tai siemenet salaattiin ja syö pois. Parasta vähän lämpöisenä.

FETASALAATTI
Kreetan reissulta opittua on se, että rumat ja vähän ylikypsät tomaatit ovat parhaita. Terttutomaatit vastaavat täällä parhaiten edellä mainittuja. Alla olevassa kuvassa on pikkutomaattejakin, mutta todellisuudessa ne eivät tee oikeutta tälle salaatille, ne vaan kannatti käyttää, kun olivat kaapissa. Ja mausteet, ne ovat tärkeitä.
IMG_6698Leikkaa tomaatit melko kookkaiksi, epämääräisiksi palasiksi, ei niinkään lohkoiksi. Leiko kurkkukin vähän niin ja näin. Leikkaa mieto salotti- tai punasipuli ohuiksi renkuloiksi. Leikkaa kokonainen fetajuusto pitkittäin 5-6 osaan ja taittele suikaleet sormin pienemmiksi palasiksi. Huoleton epämääräisyys nopeuttaa valmistusta ja tekee salaatista oikein kivan näköisen.

Roiski päälle reippaasti oliiviöljyä, kreikkalaista tietysti (höpönlöpö, mitä vaan kunhan on hyvää), mustapippuria ja kuivayrttejä esim. oreganoa, timjamia, basilikaa ja tilliä. Lisää kivellisiä kalamata oliiveja (ei mitään kammottavia värjättyjä ja kovia vaan ihan oikeita), jos oliiveista tykkäät. Eikös se ole sitten siinä? Kitaan vaan!