Reilu viikko sitten lauantaina olin Tampereen Työväen Teatterin Kellariteatterissa katsomassa Jonas Gardellin Kaikki on kohta hyvin. Kirjailija on kirjoittanut myös teoksen Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin, josta on tehty Yle Teemallakin nähty televisiosarja. Otaksuin näytelmän perustuvan kirjasarjaan. Olen lukenut trilogian ensimmäisen osan, mutta siihen en aivan osannut näytelmää yhdistää. Näytelmä liittynee enemmänkin kirjasarjan viimeiseen kirjaan… mikäli siis liitty kirjasarjaan mitenkään.

Pääosissa ovat Rasmus (Juha-Matti Koskela) ja Benjamin (Severi Saarinen), nuori pariskunta 80-luvun Tukholmassa. Homoseksuaalisuuden vapautuminen on uutta, samoin kuin HIV. Molemmat ovat saaneet tartunnan ja Rasmuksen sairaus on pidemmällä. Koko näytelmää varjostaa ennemminkin epätoivo kuin toivo. Kuitenkaan kaikki ei ole silkkaa synkkyyttä, vaan nuorten miesten suhteessa on paljon valoisaa ja onnellista ja näytelmässä kyyneleiden lomassa paljon hauskaakin. Ensimmäinen näytös ollaan poikien asunnossa. Hieno lavastus, näyttää aidolta, joskin modernimmalta kuin 80-lukuiselta. Väliajan jälkeen tullaan sairaalamiljööseen.

Rasmuksen vanhemmat eivät tiedä lapsensa sairaudesta, Benjaminin eivät ole muutenkaan lapseensa missään yhteydessä. Rasmuksen vanhemmat (Minna Hokkanen ja Vesa Kietäväinen) sentään tulevat kylään ja saavat tietää totuuden lapsensa terveydentilasta. Tässä kohdassa täytyy muistaa, missä ajassa eletään ja että vanhemmat, kuten poikakin alkuunsa, ovat kotoisin pienestä kylästä. On hyvin edistyksellistä, että vanhemmat ovat edes jotenkin sinut poikansa homoseksuaalisuuden kanssa. Sairauden kohtaaminen näyttää varsin ikävällä tavalla sen aikaisen käsityksen sekä homoudesta että HIVistä. Rasmuksen äiti taistelee lapsensa hyväksymisen ja miehensä hyväksynnän välimaastossa. Isä taas ei vain hyväksy, mutta löytää kuitenkin lopulta jonkinlaisen ymmärryksen tason oman surunsa keskellä.

On vaikea katsoa sitä, kuinka vanhemmat ovat häpeän vuoksi valmiit luopumaan lapsestaan. Kuitenkaan heitä ei voi täysin tuomita. He ovat pienestä kylästä, kaikki on kovin uutta ja erikoista. Vaikka katsoja kuinka haluaisi vihata suvaitsemattomia vanhempia, saavat loistavat näyttelijät ainakin minut tuntemaan jossain kohdissa myös ymmärrystä ja myötätuntoa vanhempiakin kohtaan.

Näytelmä on raastavan todentuntuinen. Vaikka tapahtumat sijoittuvatkin 80-luvun alkupäähän, tilanne on kovin, kovin monessa lapsi-vanhempi -suhteessa tänäpäivänäkin samanlainen. Hieno tarina, hieno näytelmä. Loistavat, uskottavat näyttelijät. Severi Saarinen ja Juha-Matti Koskela ovat niin uskottava ja suloinen pariskunta, että välillä on vaikea ymmärtää katsovansa näytelmää. Heidän välillään on niin suurta lämpöä, välittämistä ja helliä katseita, että sellaista näkee vain harvoin heteroelämää kuvaavissa näytelmissä. Myös Minna Hokkasen ja Vesa Kietäväisen voi kokea oikeasti tuntevan ne tunteet, joita he näyttelevät. Ehkä juuri se tekeekin näytelmästä niin raastavan. Sen todentuntuisuus.

Suosittelen Kaikki on kohta hyviniä luonnollisestikin seksuaalivähemmistöjen edustajille sekä heidän suvaitsevaiselle ja eritoten suvaitsemattomalle lähipiirilleen, mutta myös niille, joille aihepiiri on vieras tai jotka haluavat ajatella, että kukin voi valita seksuaalisen suuntautumisensa. Miksi valitsisi itselleen kovin vaikean tien, jos ihan oikeasti olisi mahdollisuus valita toisin?

Yleisön joukossa oli huomattavan paljon hieman vanhempia mieskatsojia. Se antoi koko näytelmällekin oman erityisen latauksensa. Sen, että suurin osa paikalla olevista herroista on elänyt saman vaiheen suomalaisessa homohistoriassa. Miltä heistä tuntui katsoa näytelmää, jollaista niin harvoin on tarjolla? Kokea hyvin elävästi uudestaan se, minkä varmasti monet heistäkin ovat kokeneet oikeassa elämässäkin ei niin kovinkaan kauan sitten? Kun vihdoinkin sai olla vapaasti ilman rikos- tai sairausluokitusta se, mikä oli. Ja sitten tuli HIV, joka vei joukosta liian monia.

Kenen: Jonas Gardell
Mikä: Kaikki on kohta hyvin
Missä: Tampereen Työväen Teatteri
Keitä siinä oli: Severi Saarinen, Juha-Matti Koskela, Minna Hokkanen, Vesa Kietäväinen ja Noora Karjalainen
Kuka ohjasi: Miika Muranen
Tykkäsinkö: Erittäin paljon
Menisinkö uudestaan: Koska tahansa!!